Anttilan konkurssi: Miksi asiakas ei saa saapunutta pakettiaan tavaratalosta? Konkurssiasiamies vastaa

Anttilan konkurssin yhteydessä kuluttajia on puhuttanut heidän oikeutensa saada jo tilatut ja tavarataloihin toimitetut tuotteet itselleen. Konkurssiasiamiehen mukaan ei ole selkeää kohtaa, jolloin tavaran omistuksen siirtyminen myyjältä ostajalle tapahtuu.

Kodin1-tavaratalon myyjä kertoi aikaisemmin MTV Uutisille, että työntekijöitä on kielletty luovuttamasta netistä tilattuja paketteja asiakkaille. Tämä on aiheuttanut asiakkaissa raivoa.

Moni on vedonnut konkurssilain 5. lukuun, jonka mukaan velallisen hallussa oleva sivullisen omaisuus, joka voidaan erottaa velallisen omaisuudesta, ei kuulu konkurssipesään. Sivullisen omaisuutta ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista erottaa konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta.

Konkurssilaki 5. luku 6 §

Sivullisen omaisuus

Velallisen hallinnassa oleva sivullisen omaisuus, joka voidaan erottaa velallisen omaisuudesta, ei kuulu konkurssipesään. Sivullisen omaisuus on luovutettava omistajalle tai tämän määräämälle sellaisin ehdoin, joiden täyttämistä konkurssipesällä on oikeus vaatia.

Lähde: Finlex

Konkurssiasiamies Helena Kontkasen mukaan tavaratalo ei välttämättä toimi väärin kieltäessään työntekijöitä luovuttamasta paketteja asiakkaille.

Yleensä kaupankäynnissä sillä ei ole merkitystä, milloin tavara siirtyy myyjän omistuksesta ostajan omistukseen. Asia muuttuu merkityksellisesti vasta yrityksen mennessä konkurssiin.

– Tähän ei ole selvää nyrkkisääntöä. Kysymys on siitä, miten tavara on erotettu myyjältä ostajalle. Mitä enemmän tapauksessa on elementtejä tavaran siirtymisestä myyjältä ostajalle päin, sitä enemmän asia viittaa siihen, että tavara on ostajalle siirtynyt ja se on hänen omaisuuttaan, Kontkanen kertoo.

Pesänhoitaja ottaa kantaa konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta

Esimerkiksi se, että Anttila on ehtinyt postittaa paketin ostajan nimellä ja osoitteella, ei vielä tee siitä automaattisesti asiakkaan omaisuutta.

– Anttila on luovuttanut tavaran hallinnan Postille, eli silloin tavara ei enää kuuluisi konkurssipesään. Mutta niin kauan kuin tavara on Anttilan hallussa, sivullisten omaisuuden erottaminen konkurssipesästä on vaikeaa, Kontkanen selventää.

Kontkasen mukaan omistajuus on selkeimmin siirtynyt silloin, kun tavara on fyysisesti siirtynyt ostajan haltuun. Esimerkiksi tilanne, jossa paketti odottaa noutoa postissa tai tavaratalossa, on omistajuuden näkökulmasta vaikea.

Omistajuuden siirtymisen arviointi tapahtuu siis tapauskohtaisesti. Konkurssissa pesänhoitaja ottaa kuitenkin kantaa siihen, mikä kaikki omaisuus kuuluu osaksi konkurssipesää.

– Pesänhoitaja ottaa kantaa konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta, ja tätä tulkintaa sitten arvioidaan. Päätöksen on kuitenkin mentävä jonkin logiikan mukaan ja sitä vastaan voi argumentoida, Kontkanen kertoo.

Anttilan pesänhoitajana toimiva Asianajotoimisto Krogerus on avannut kuluttajien tiedusteluita ja ilmoituksia varten sähköpostin kuluttajat.anttila@krogerus.com. Sähköpostiin kehotetaan ottamaan yhteyttä, mikäli kuluttaja on maksanut tuotteen etukäteen mutta ei ole saanut sitä.

Anttila haettu konkurssiin – työntekijät yllättyivät 1:45

Lue myös:

    Uusimmat