Anni Lahe nähtiin kolme vuotta sitten Idols-laulukilpailussa. Hänen itsevarma tyylinsä herätti osassa televisiokatsojia eriäviä mielipiteitä.
Anni Lahen kasvot ja nimi tulivat tutuksi vuonna 2017, kun hän osallistui Idols-laulukilpailuun. Voittoa hän ei lähtenyt sieltä kuitenkaan tavoittelemaan, vaan näkyvyyttä.
– Olin vältellyt sen kaltaisia formaatteja tiettyjen mielikuvien vuoksi. Sillä hetkellä minulla oli luotto itseeni musiikin saralla. Kun laulukilpailun mainos alkoi pyöriä televisiossa, minulla tuli sellainen fiilis, että tuonne pitää hakea ja tulla nähdyksi.
Lahen nimi nousi hetkessä eri medioihin ja hänestä tuli ennakkosuosikki. Myös kisan tuomarit hurmioituivat laulajan karismasta ja hänen kirjoittamistaan kappaleista.
–Positiiviset kommentit kasvattivat kyllä itseluottamustani, Lahe kertoo MTV Uutisille.
Lahe tiesi mitä halusi, ja näytti sen ohjelmassa tuomareille ja katsojille. Tämä aiheutti suomalaisissa televisiokatsojissa myös eriäviä mielipiteitä.
– Minusta tykätään tai vihataan. Vaikka negatiiviset kommentit eivät tunnu kenestäkään kivalta, niin tällaista osasin odottaa. Minulla on läheisiä ystäviä musiikkikentällä ja sivusta seuranneena tajusin, miten tällainen (julkisuus) toimii.
Lahe oli ihmeissään siitä, että hänen päämäärätietoisuutensa tulkittiin negatiiviseksi.
– Oli sokki huomata se. Ajattelin kuitenkin, että jos epäilisin enkä uskoisi itseeni, niin en pääsisi päämäärään, mihin haluan.
– Totta kai on kurjaa, että tuli tietty leima otsaan. Vieläkin jossakin saattaa lukea, että se ylimielinen muija. Olen kuitenkin herkkä ihminen, mutta olen oppinut laittamaan tietynlaiset kommentit sinne omaan lokeroonsa, hän jatkaa.
Henkilökohtaista
Idolsin jälkeen Lahe ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan alkoi etsiä itselleen tuottajaa ja sellainen löytyikin lopulta Facebook-ilmoituksen kautta. Alle vuosi Idolsin jälkeen, hän sai levytyssopimuksen Sony Musicilta.


