"Annettiin meidän paras ja se ei tällä kertaa riittänyt" – näin TTK-kisasta pudonneet kommentoivat lähtöä
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa nähtiin kauden kolmas pudotus.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman neljännessä livejaksossa sunnuntaina 29. syyskuuta nähtiin kauden kolmas pudotus. TTK:n joutuivat jättämään tuomari- sekä yleisöpisteiden perusteella Sami Uotila ja Claudia Ketonen.
Pari saapui heti suoran lähetyksen päätyttyä MTV Uutisten haastatteluun. Uotila kuvaili tunnelmia haikeiksi.
– Kuitenkin päällimmäisiä ajatuksia on se, että tämä oli ihan sairaan upea matka. On ollut ihanaa treenata biisejä, tehdä Claudian kanssa noita tansseja ja tutustua koko tähän jengiin, Uotila kuvailee.
– Vaikka on kaihoisa mieli jättää tämä, minulla ei ole päälisin puolin kuin positiivisia ajatuksia koko tästä show'sta, hän lisäsi.
Ketonen kuvaili putoamisen olleen parille yllätys.
– Kyllä sanoisin, että tämä yllätys oli. Joka viikko tippuu joku, eikä sitä koskaan pysty arvioimaan missä järjestyksessä ihmiset lähtee, hän kommentoi.
– Annettiin meidän paras ja se ei tällä kertaa riittänyt, Uotila lisäsi.
Parin viimeistä esityksestä tuomaristo antoi noottia teknisistä puutteista, mutta pisti merkille myös onnistumiset.
– Viimeisessä tanssissa vähän sattui ja tapahtui kaikenlaista. Koska tämä on tanssikilpailu, niin onhan se hienoa, että tuomarit kiinnittävät huomiota niihin tanssin perusasioihin hyvän show'n lisäksi, Uotila pohti.
Kumman idea oli ottaa breakdance-liikkeet mukaan esitykseen? Katso ylhäällä olevalta videolta!
Tanssii Tähtien Kanssa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 19.30.
Uusimmat
-
15:42
Poliisi löysi Helsingin Puhoksesta kahvilan, jossa pyöritettiin laajaa kokaiinikauppaa
-
15:35
Sonja Aiello tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin
-
15:33
MTV:n Mika Tommola tuomittiin pahoinpitelystä – sai sakkotuomion
-
15:30
Poliisi selvitti Ulvilan lapsikaappauksen motiivin – pakenivat lasten kanssa asuntoautolla Norjaan
-
15:20
Neljä keinoa suojata puhelin tietovarkauksilta
-
15:04
Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon
-
15:03
Syyslomamatka ulkomaille? Helsinki-Vantaan ruuhkatiedot näkee jo kotona
-
14:53
Ex on Next: Kamppailu vaa'ankieliosavaltioista ja postiäänistä lähestyy kiehumispistettä
-
14:50
P. Diddyn oikeudenkäynti alkaa toukokuussa – musiikkimoguli pysyy vangittuna
-
14:47
Michelle ja Barack Obama julkaisivat rakkautta tihkuvan kuvan: "En olisi voinut pyytää parempaa puolisoa"
-
14:37
Kylian Mbappe kuvattiin Tukholman yössä – raivo repesi Ranskassa
-
14:29
Putin: Suhteet Iraniin ensisijaisia Venäjälle
-
14:24
Uutuuskirja: Marinin sisäpiirin "Projekti Nipsu" aikoi taivuttaa SDP:n Naton kannalle jo ennen sotaa Ukrainassa
-
14:23
Haluatko nähdä harvinaisen pyrstötähden? Pekka Pouta antaa vinkit bongaukseen
-
14:16
Koira repi naisen käden irti Australiassa
-
13:44
Puolustusministeri Häkkänen: Israelin toiminta täysin tuomittavaa ja laitonta
-
13:43
Perustelut Valkeakosken raiskaajan saamasta murhatuomiosta tulivat julki – "Osoittaa täydellistä piittaamattomuutta"
-
13:39
Yllätys TTK:n parinvaihtoviikon lähetyksessä – suosikkiartistit saapuvat esiintymään tanssien taustalle
-
13:19
Huuhkajilla on valtava heikkous, johon vastustajat iskevät kerta toisensa jälkeen – "Ratkaisi pelin"
-
13:12
Sari Essayah kommentoi viimein kohuttua eriävää Israel-mielipidettä sekä Palestiinan valtion tunnustamista
-
Lataa lisää