Anna-Leena Härkönen: Ymmärrän vapaita liittoja
Kun Anna-Leena Härkönen teki taustatyötä kirjaansa Ei kiitos, hän huomasi, ettei seksin puute liitoissa ole ikä-kysymys. Usein vain keski-ikäisten pitkiin liittoihin liitetty kipinän hiipuminen on yleistä kaiken ikäisten parisuhteissa.
− Seurasin paljon nettikeskusteluja ja luin ihmissuhdepalstoja. Huomasin, että tällaista "nainen on aktiivinen, mies passiivinen" oli yllättävän paljon. Yleinen olettamushan on, että mies on laiminlyöty ja lähtee siksi vieraisiin.
Taustatyötä tehdessään Härkönen kuuli uskomattomia tarinoita liittojen seksittömyydestä, eikä se katsonut ikää.
− Kuvankaunis, noin 25-vuotias nainen kertoi, ettei hänen miehensä piittaa hänestä. Mies käskee vain siirtymään pois television edestä, jos nainen tulee hänen luokseen seksikkäissä vaatteissa.
Härkösen taustoitusmateriaalin perusteella miesten mielenkiinnon tuntuu usein vievän lähes täysin netti, urheilu, työ tai kaverit.
Toisen koskettavan tarinan Härköselle kertoi vähän päälle 30-vuotias kahden lapsen äiti. Hänen nuoriso-ohjaajamiehensä ei halunnut "jauhaa kotona asioita", vaikka hän joutui työssään käsittelemään paljon tunteita. Vaimo kertoi yrittäneensä hoitaa parisuhdetta kaikkien ohjeiden mukaisesti puhumalla asioista. Liitto päättyi eroon.
− Tämä nainen sanoi, että kaikkein vaikeinta hänelle koko hänen elämässään oli ollut tämä avioliitto. Tällainen henkinen hylkääminen, kun toinen yrittää hullun lailla eikä se auta mitään, tuntuu kauhealta.
Itsekin kaksi kertaa eronneena Härkönen on pohtinut paljon perhe-elämää ja sen vaikutuksia.
− Jos on helvetin vaikeaa, silloin ei varmaan sovita yhteen, silloin ollaan vääriä toisilleen. Rohkea uskaltaa lähteä, mutta toiset vain jatkavat elämäänsä.
Absurdia komediaa
Ei kiitos -teoksen seksikohtausten on todettu olevan hyvin yksityiskohtaisia. Härkönen sanoo, että kirja muotoutui itsestään selvästi absurdin komedian tyyliin. Asiat täytyi käsitellä niin, koska hän oli hahmotellut ensin kirjan henkilöt ja sitten vasta teoksen teeman.
− Kyllä itsekin ensin ajattelin, että herran jumala, mitä olen kirjoittanut. Mutta tiesin, että pitää kirjoittaa näin tai sitten jättää kirjoittamatta.
Sisko, veli ja vapaa liitto
Kirjaa varten Härkönen perehtyi myös keski-ikäisten pitkiin liittoihin. Niissä on usein ajan kuluessa erkaannuttu, muututtu siskoksi ja veljeksi. Jotkut ovat ratkaisseet ongelman vapaalla liitolla. Hän tietää itsekin pareja, jotka ovat olleet kauan yhdessä ja joilla yhteen kuuluvuuden tunne on suuri. Seksielämän kipinä on kuitenkin hiipunut, ja yhdessä on sovittu, että voidaan käydä vieraissa.
− Ymmärrän heitä, mutta itse en pystyisi, olen liian herkkä.
Vanhenemisessa Anna-Leena Härkönen sanoo pelkäävänsä etenkin fyysisiä muutoksia.
− Ulkonäkö muuttuu, sitä kai kaikki naiset pelkäävät, vaikka muuta väittäisivätkin. Pelkään, että peilistä joskus katsoo vieras ihminen. Mutta kuukautisten loppuminen varmaan tuntuu hyvältä, koska ne ovat niin rasittavat.
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää