Angelina Jolie jatkaa hyvää työtään

Hyväntekeväisyystyötä tekevä Angelina Jolie saapui Libyaan seuraamaan valtion jälleenrakennusta.

Hyväntekeväisyydestään tuttu Angelina Jolie jatkaa hyvää työtään vieraillessaan libyalaisessa sairaalassa, sodan runtelemassa valtiossa.

UNHCR:n Hyvän tahdon lähettiläänä toimivalle Jolielle vierailu sairaalaan on osa hänen työtään. Vierailun tarkoituksena on seurata miten apu saadaan kansalaisille perille.

36-vuotias näyttelijä kertoo lehdistölle antamassaan lausunnossa, että hänelle on kunnia olla todistamassa miten maa taistelee muutoksen puolesta.

– Tulin Libyaan monista syistä; katsomaan sen muutoksia kaikilla tasoilla, Jolie sanoi antamassaan lausunnossa.

Jolie on tavannut viranomaisia ja keskustellut paikallisten ihmisten kanssa maan tapahtumista. Hän haluaa myös vierailullaan osoittaa yhteenkuuluvuutta paikallisia ihmisiä kohtaan.

Aikaisemmin Jolie on ilmaissut kiitollisuuttaan Somalian pakolaisia kohtaan, jotka ovat inspiroineet häntä olemaan parempi vanhempi omille lapsilleen.

– Olen todella kiitollinen pakolaisperheille, että sain viettää viime vuoden heidän kanssaan, Jolie on sanonut ja kiitellyt heitä siitä, että ovat näyttäneet miten rikkomatonta vahvuutta ihmismieli voi osoittaa.

MTV3/Helmi

Kuva: Splash

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat