Amfetamiini toi pitkiä vankeustuomioita Lahdessa

Lahden käräjäoikeus on langettanut yli kymmenen vankeustuomiota isossa amfetamiinijutussa, johon liittyy myös varastetun tavaran kätkentää. Laittoman venäläisen amfetamiinin määräksi oikeus arvioi noin kuusi kiloa, hieman vähemmän kuin poliisi ja syyttäjä.

Organisaatiossa oli määräävä asema vironvenäläisellä maahanmuuttajalla. Mies itse kielsi kaikki huumeyhteydet, mutta oikeus arvioi muun muassa televalvonnan ja -kuuntelun yhdistävän hänet viiteen törkeään huumausainerikokseen vuosina 2007-08.

Jäämät sekä takavarikoitujen huumepakettien kaareva muoto viittaavat siihen, että huumeita kuljetettiin Suomeen autonrenkaissa.

Monien syytettyjen kertomukset muuttuivat oikeudessa. Käräjäoikeus piti esitutkinnassa sanottua uskottavampana kuin vaikkapa väitettä, jonka mukaan Lahdesta olisi lähdetty Joensuuhun polkupyörän takia tai toisesta kaupungista olisi haettu muutamaa kymmentä euroa.

Kaksi isoa amfetamiinierää oli niin toistensa kaltaisia, että ne ovat peräisin samasta venäläisestä laboratoriosta, mahdollisesti jopa samasta valmistuserästä.

Vanha jäännösrangaistus nosti miehen tuomion yhdeksään vuoteen vankeutta. Hänet määrättiin korvaamaan rikoksen tuottamana hyötynä valtiolle liki 65 000 euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat