Amazing Race -osallistujat Anna Perho ja Atte-poika tekivät ällistyttävän ratkaisun – hyvä teko koitui parin kohtaloksi

Anna Perhon ja Atte-pojan ratkaisu Amazing Race -ohjelmassa johti karvaaseen tappioon 5:10
Anna Perho ja Atte Lehtiniittu kertovat MTV Uutisille tunnelmistaan putoamisensa jälkeen.

Toimittaja Anna Perho ja hänen poikansa Atte Lehtiniittu putosivat ensimmäisinä Amazing Race Suomi -uutuusohjelmasta. Lopputulos olisi saattanut olla toinen, jos he eivät olisi auttaneet kilpakumppaneitaan.

Anna Perho ja hänen poikansa Atte Lehtiniittu putosivat ensimmäisinä lauantai-iltana Nelosella esitetystä Amazing Race Suomi-ohjelmasta, joka nähdään nyt ensi kertaa Suomessa.

He kertovat arvanneensa lopputuloksen jo ennen maaliviivalle saapumistaan. Molemmat myöntävät olleensa pettyneitä lopputulokseen. 

Olin hirveän pettynyt. Putoaminen oli kamalaa. Olin yllättynyt itsekin siitä, kuinka koville se otti. Se tuntui tosi pahalta, koska siellä reissussa oli niin hauskaa ratkoa niitä tehtäviä. 

Anna sanoo, että kaiken kiireen ja paineen keskellä ohjelman tekeminen ja Thaimaassa seikkaileminen oli kuitenkin ennen kaikkea hauskaa.

Vaikka se näyttää tosi raffilta televisiossa, kun kauhean näköisenä mennään ja rapa roiskuu, niin pelaaminen vie voiton.

Äiti-poika -suhde ei myöskään ollut kisapaineessa koetuksella – päinvastoin.

– Olemme kasvaneet iän myötä, meistä on tullut kypsempiä ja nautimme toistemme läsnäolosta koko matkan, Atte sanoo.

– Meillä oli yllättävän rauhallinen meno. Voisi luulla, että mitä enemmän painetta, sitä enemmän hermot nousevat pintaan, mutta meille kävi juuri päinvastoin. Normioloissa käyttäytyisi ehkä kipakammin, mutta tuolla osasimme käyttäytyä, Anna lisää.

Hyvä teko osoittautui suureksi virheeksi

Jaksossa nähtiin myös tilanne, kun Anna ja Atte päättivät lainata pienen summan rahaa kilpakumppaneilleen Katariina Kaitueelle ja tämän pojalle Benjamin Harimalle juuri ennen kisan pääte-etappia, koska nämä eivät olisi päässeet rahattomina jatkamaan matkaansa taksilla.

– Katariina kysyi, voidaanko me lainata heille 100 bahtia, ja mietin sitä nanosekunnin, mutta mietin, että miksikäs ei, kun olemme täällä buddhalaispaikassa. Tämä tuo hyvää karmaa, Anna pohti jaksossa päätöstään.

Ilman tätä episodia Anna ja Atte olisivat saattaneet ehtiä kilpailun ensimmäiselle pääte-etapille toiseksi viimeisinä, mutta nyt he saapuivat sinne viimeisinä.

Katariina ja Benjamin saapuivat etapille toiseksi viimeisinä juuri ennen Annaa ja Attea.

Amazing Race Suomi -seikkailussa kisassa on edelleen mukana 11 kahden hengen tiimiä, joista yksi saapuu lopulta maaliin ensimmäisenä ja kuittaa itselleen 30 000 euroa. 

Edelleen mukana kisassa ovat avausjaksossa viimeisten joukossa maaliviivalle tulleet kansanedustaja Ilmari Nurminen ja hänen puolisonsa Aapo Hettula, radiopersoona Tuukka Ritokoski ja hänen isänsä Sami Ritokoski, vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ja hänen siskonsa Eleonoora "Noora" Hintsa, rallin maailmanmestari Marcus Grönholm ja hänen kartanlukijansa Timo Rautiainen, näyttelijä Jukka Rasila ja avopuoliso Mirva Nieminen, Vitunleija-brändistään tuttu Bakari Diarra sekä sometähti Samuel Chime, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ja europarlamentaarikko Silvia Modig, ampumahiihtäjäystävykset Kaisa Mäkäräinen ja Mari Eder, liikemies-yrittäjä Peter Vesterbacka ja mentoroitava Thy "Anna" Nguyen, Erikoisjoukot-ohjelmasta tutut kouluttajat Janne Lehtonen ja Robin Hendry sekä näyttelijä Katariina Kaitue ja poika Benjamin Harima.

Katso yllä olevalta videolta ensimmäisenä kisasta pudonneen parin tilitys.

Lue myös:

    Uusimmat