Fernando Alonso myönsi Japanin GP:n ulosajonsa jälkeen, että hänen mestaruusmahdollisuutensa ovat tältä kaudelta lähestulkoon menneet. Alonso lohduttautui kuitenkin sillä, ettei ura pääty tähän tappioon.
Alonson ajaessa nuorena poikana kartingia oli panoksena joka vuosi uran jatkuminen, sillä ilman menestystä rahat eivät olisi riittäneet. Alonso voittikin Espanjan mestaruuden peräkkäisinä vuosina 1993-98, mutta jäi toiseksi kartingin EM-kisoissa 1998.
- Karting-aikoinani pelissä oli se, etten voisi ajaa seuraavana vuonna. Hävisin Euroopan mestaruuden, jonka voittamalla olisin jatkanut samassa tallissa enkä olisi joutunut maksamaan mitään, Alonso kertasi alku-uraansa AS-lehdelle.
- Nyt jos sijoitun toiseksi, kolmanneksi tai viidenneksi, jatkan silti ajamista ja minulle maksetaan siitä yhä, Alonso katsoi asioiden valoisaa puolta.
(MTV3)