Alkoholin veroale tänään voimaan Virossa – Superalko: Hinnat halpenevat heti

Alkoholiverotus laskemassa Virossa – Kasvaako viinaralli Suomesta? 6:51
Videolla puhetta viinarallista

Virossa astuu tänään voimaan alkoholijuomien valmisteveron 25 prosentin alennus, josta maan uusi hallitus päätti kesäkuussa.

Tallinnan satamassa toimivan Superalkon ketjujohtaja Imre Poll kertoo veronalennuksen näkyvän heti maanantaina hyllyssä useimpien tuotteiden kohdalla.

Valmisteveron alennus koskee sekä mietoja että väkeviä juomia, mutta ei viiniä tai kuohuviiniä. Veroalennus näkyy esimerkiksi olutlaatikon hinnassa noin kahden euron laskuna.

Uusi verolinjaus nähdään korjausliikkeenä vuoden 2017 ankaralle veronkiristykselle, jonka seurauksia Virolle pidettiin kielteisinä. Hintojen korotus käynnisti Virossa oman viinarallin halvempaan etelänaapuriin Latviaan.

Näin Viron veroale näkyy hinnoissa

– Alkoholin valmistevero laskee Virossa 25 prosenttia
– Puolen litran oluttölkin hinta laskee 10 senttiä
– Olut-, siideri- ja lonkerolaatikoiden hinnat laskevat noin 2 euroa
– Väkevien pullohinta laskee noin 1,5–2 euroa
– Väkevien juomien laatikoiden hinnoissa lasku on 20 euron luokkaa
– Veroalennus ei koske viinejä tai kuohuviinejä
– Suurin osa alennetuista hinnoista astui voimaan heti maanantaina 1. heinäkuuta


Lue myös:

    Uusimmat