Alexander Skarsgård koki unohtumattomia hetkiä uutuussarjan kuvauksissa: ”Vain Kuussa kuvaaminen voisi ylittää sen”

The Little Drummer Girl -sarjan traileri 1:00
Katso sarjan traileri!

Alexander Skarsgård näyttelee vakoojaa uutuussarjassa.

Ruotsalaisnäyttelijä Alexander Skarsgård tähdittää The Little Drummer Girl -jännityssarjaa, joka alkaa tänään suoratoistopalvelu C Moressa. John le Carrén ylistettyyn Pieni rumpalityttö -romaaniin perustuva uutuussarja vie 70-luvun Kreikkaan ja keskelle kansainvälistä vakoilukuviota. 

Skarsgård näyttelee Israelin tiedustelupalvelusta eläkkeelle jäänyttä agentti Gadi Beckeria. Becker on jättänyt työnsä ja vaimonsa, ja yrittää aloittaa uuden vaiheen elämässään. Hänet houkutellaan kuitenkin takaisin töihin jahtaamaan terroristi Khalilia.

Skarsgård kertoo innostuneensa sarjan käsikirjoituksesta niin paljon, että luki sen kokonaan yhdessä yössä.

– Se oli mukaansatempaava ja todella hyvin kirjoitettu. Gadi Beckerin hahmo todella kiehtoi minua.

Khalilin löytämiseksi Becker laatii suunnitelman, jossa Becker ja nuori näyttelijä Charlie esittävät pariskuntaa. Aluksi suhde on ammattimainen, mutta ajan myötä mukaan alkaa tulla myös muita tunteita.

Skarsgård ylistää Charlieta näyttelevää Florence Pughia, joka on hänen mukaansa kupliva ja nauravainen persoona, jonka seurassa kaikilla on hauskaa. Skarsgård ihailee myös Pughin kykyä sujahtaa luontevasti hahmonsa nahkoihin ja takaisin.

– Hän saattaa tehdä hyvin tunteellisen ja synkän kohtauksen, ja heti sen loputtua hän on taas oma nauravainen itsensä. Hän on ainutlaatuinen näyttelijä, Skardsgård kuvailee.

Sarjaa on kuvattu ympäri Eurooppaa, esimerkiksi Kreikassa ja Tsekissä. Skardsgårdin mukaan yksi mieleenpainuvimpia kokemuksia oli kuvaaminen Akropoliksessa. Kuvausryhmä oli paikalla koko yön, auringonnousuun asti.

– Siellä ylhäällä ollessani ajattelin, etten koskaan unohda tätä. Vain Kuussa kuvaaminen voisi ylittää sen, hän kertoo.

The Little Drummer Girl katsottavissa C More -palvelussa 13.12. alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat