Stanley Cupin voittaja Aleksander Barkov vakuutti maanantaina Nokialla, että hän tuo keskiviikkona 31. heinäkuuta Stanley Cupin pokaalin mahdollisimman suuren joukon nähtäväksi Tampereelle.
– Tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole, mutta haluan mahdollisimman monen kiekkojuniorin näkevän sen. Sen voittaminen toteutti unelman, josta haaveilin pikkulapsesta alkaen, Barkov tunnelmoi.
Barkov palasi Suomeen noin viikko sitten vietettyään aikaa mestaruusjuhlien jälkeen myös Wimbledonin tennisturnauksessa.
– Olen viettänyt lomaa Kangasalan mökillä kaikessa rauhassa, saunassa ja järvessä. Tänään tein ensimmäisen lenkin ja pahalta tuntui, Barkov sanoi.
Kuluneen viikon aikana etenkin lauantai oli miellyttävä päivä.
– Sain olla Kuopiossa joukkuekaverini häissä. Ne olivat hyvin perinteiset häät. Juhlissa sai hyvää ruokaa, mikäs sen tärkeämpää. Häiden jälkeen ehdin katsoa kolmannen erän Heliövaaran nelinpelin finaalista ja etenkin tuuletukset jäi mieleen, Barkov hersytteli.
Kuopiossa juhlittiin hyökkääjä Eetu Luostarisen ja Tiia Tuomolan häitä. Myöhemmin illalla itsekin tennistä pelannut Barkov näki Harri Heliövaaran juhlahetket.
– En ole tavannut Harria, mutta haluaisin tavata vielä joskus. Se oli huikea saavutus, Barkov sanoi.
Häät olivat toiset kaikkiaan kolmista kesähäistä, jotka Barkovilla on ohjelmassa.
– Erittäin hyvän ystävän häät on vielä edessä, Barkov sanoi.
Viikon kuluttua Barkov saa seuraa mökilleen.
– Poikani tulee Suomeen Floridasta. Jokainen, jolla on lapsia, ymmärtää varmasti miten tärkeitä ovat kaikki hänen kanssaan vietetyt päivät. Hänelle kuuluu kaikin puolin hyvää, Barkov sanoi.
Joulukuun alussa 2021 syntynyt poika pääsi jäällekin kesäkuun 24. päivänä, kun Florida Panthers kaatoi Edmonton Oilersin seitsemännessä Stanley Cupin finaalissa 2–1.
