Äkillisesti menehtyneen Lisa Marie Presleyn ex-puoliso sai kaksikon lasten huoltajuuden
Lisa Marie Presleyn entiselle puolisolle Michael Lockwoodille myönnettiin ex-parin kaksosten Finleyn ja Harperin huoltajuus.
12. tammikuuta sairaskohtaukseen menehtyneen Lisa Marie Presleyn entinen aviopuoliso Michael Lockwood on saanut kaksikon 14-vuotiaiden kaksostytärten Finleyn ja Harperin huoltajuuden, uutisoi muun muassa Page Six. Sisäpiirilähteiden mukaan päätös olisi täysin vastoin sitä, mitä Presley eläessään olisi halunnut.
Muusikkona työskentelevä Lockwood ja Presley olivat naimisissa vuosina 2006-2021. Lockwood, 61, jätti maaliskuussa hakemuksen tullakseen hänen ja Presleyn kaksosten lailliseksi huoltajaksi. Losangelesilainen tuomari Lynn Healey Scaduto hyväksyi pyynnön torstaina 13. huhtikuuta. Täysi huoltajuus siirtyy Lockwoodille, ellei joku muu perheenjäsen riitauta päätöstä perintöoikeudessa.
Oikeuden kuulemisessa Lockwoodin asianajaja Scott Rahn oli vakuuttanut asiakkaansa olevan "hyvissä kollegiaalisissa sekä perheellisissä suhteissa kaikkiin asianosaisiin" ja että hänellä olisi paitsi "oikeudellinen, mutta myös moraalinen velvollisuus suojella kaksosten etuja".
Lähteet ovat kuitenkin kertoneet muuta. Kertoman mukaan Lockwoodia ei olisi kutsuttu Presleyn hautajaisiin alkuvuodesta. Lähteiden mukaan Lisa Marie Presleyn äiti Priscilla Presley olisi kuitenkin saanut Lockwoodin mukaan tilaisuuteen Memphisin Gracelandiin.
Presley haki avioeroa Lockwoodista vuonna 2016 ja kaksikko taisteli omaisuudestaan sekä lastensa huoltajuudesta usean vuoden ajan. Nyt, kun Lockwood on kaksosten huoltaja, voi hän myös edustaa lapsiaan meneillään olevassa jäämistöokeudenkäynnissä, joka koskee Lisa Marie Presleyn miljoonien dollarien rahastoa.
Lisa Marie Presley oli kuollessaan 54-vuotias. Hänen kuolinsyynään oli äkillinen sydänpysähdys. Presley oli legendaarisen laulajan Elvis Presleyn ainut lapsi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää