Airbnb-asuntojen suuri suosio synnyttää uusia yrityksiä: Tilausta erityisesti siivoajille ja avainten luovuttajille – "Kysyntää riittää"
Lyhytaikaisen Airbnb-majoitustoiminnan hurja suosio on synnyttänyt markkinat myös uusille yrityksille. Erityisesti vuokra-asuntojen siivoajille ja avainten luovuttajille riittää kysyntää.
Rovaniemeläisen Satu Kankaan Satukoti on yksi hosting-palveluita tarjoavista yrityksistä. Kankaan vastuulla on tällä hetkellä viisitoista vuokra-asuntoa. Sesonkiaikaan kohteiden määrä tuplaantuu.
– Kanssani voi tehdä sopimuksen esimerkiksi avaimet käteen palvelusta. Silloin hoidan alusta loppuun koko vuokraustoiminnan, valokuvauksen, kohteen ilmoituksen, siivouksen, avainten luovutuksen, markkinoinnin ja yhteydenpidon asiakkaisiin, Kangas luettelee.
Tilaa uusille yrittäjille riittää
Helsinkiläinen Elias Riihelä haistoi markkinaraon airbnb-asuntojen siivouksessa viime kesänä. Nyt Ilkka-palveluissa työskentelee hänen lisäkseen hänen kolme kaveriaan.
– Olin jo pitkään miettinyt, että tämä voisi olla sopivaa hommaa, kun kesätöitä ei ollut. Ajattelin, että tälle on kysyntää ja tätä työtä voisin itsekin osata, Riihelä sanoo.
Hänen mukaansa kilpailu alalla on jo lisääntynyt vuoden aikana.
– Yksinyrittäjiä on jonkin verran, mutta tilaa uusille yrittäjille on, sillä kysyntää riittää.
Odotettavissa entistä monipuolisempia palveluita
Moni pitkälle lomalle tai matkalle lähtevä on laittanut asuntonsa tuottamaan, kun saatavilla on yrittäjä, joka huolehtii sillä aikaa asiakkaista ja asunnosta.
Erityisesti hosting-palveluita on saatavilla pääkaupunkiseudulla ja Rovaniemellä, jossa matkailun kasvu on räjäyttänyt airbnb:n kysynnän. Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen uskoo, että hosting-palveluita tarjoavat yritykset laajenevat koko maahan.
– Tässä vaiheessa vielä liikutaan kymmenissä, mutta en näe mahdottomaksi, että ala kasvaa hyvin nopeasti tulevaisuudessa. Odotan sen myös laajenevan muillekin toimialoille, kuten aamiais- ja retkipalveluihin. Tämä suuntaus on nähtävissä jo maailmalla.
Elias miettii toiminnan laajentamista
Elias Riihelä ei pidä oman yritystoimintansa laajentamista mahdottomana ajatuksena.
– Olemme miettineet esimerkiksi aamiaispuolta tai kaupunkikierrosta. Kaupunkikierros voisi olla meidän osaltamme toimivampi, sillä aamiaispalvelut vaativat kylmäketjun, joka tuo osaltaan omat haasteensa.
Airbnb-vuokrakohteita on tällä hetkellä Suomessa noin 14 000. Viime vuonna niitä vuokrattiin lähes 90 miljoonaan euron edestä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää