Pakistanin eteläosaan iski varhain tänä aamuna maanjäristys, jossa on kuollut paikallisviranomaisten mukaan 20 ihmistä. Monet järistyksen uhreista kuolivat kattojen tai seinien sorruttua. Kuolonuhrien määrä voi vielä kasvaa.
– Olemme saaneet tietoa, että 20 ihmistä on kuollut maanjäristyksen vuoksi, kertoo Balochistanin provinssin sisäministeri Mir Zia ullah Langau uutistoimisto AFP:n mukaan.
Provinssin paikallishallinnon edustaja Suhail Anwar Hashmi kertoo AFP:lle, että kuolleiden joukossa on ainakin kuusi lasta. Lisäksi hän sanoo yli 200 ihmisen loukkaantuneen.
Hashmin mukaan järistysalueelle ollaan lähettämässä helikoptereita auttamaan pelastusoperaatiossa ja loukkaantuneiden evakuoimisessa.
Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan alueelle iskenyt maanjäristys oli voimakkuudeltaan 5,7. Paikallisviranomaiset puolestaan kertovat Twitterissä voimakkuuden olleen 5,9.
Järistys kuritti pahiten vuoristoalueella sijaitsevaa Harnain kaupunkia, jossa pelastusoperaatioita ovat haitanneet muun muassa päällystettyjen teiden ja sähkön puute sekä huonot puhelinyhteydet. Maanjäristys tuntui myös provinssin pääkaupungissa Quettassa.
Loukkaantuneita hoidettiin taskulampun valossa
Maanjäristys aiheutti myös sähkökatkoksia ja huonosti varustetussa sairaalassa jouduttiin auttamaan loukkaantuneita taskulampun valossa aina aamunkoittoon saakka.
