Äiti surmasi kolme lastaan kuristamalla, minkä jälkeen hän yritti myös tappaa itsensä. Puolustuksen mielestä kyseessä oli synnytyksen jälkeinen psykoosi. Syyttäjä epäilee äidin toimineen tietoisesti.
Yhdysvalloissa Massachusettsissa on käsittelyssä järkyttävä oikeudenkäynti, jossa perheenäiti Lindsay Clancya, 35, syytetään kolmen lapsensa murhaamisesta kuristamalla. Oikeudessa käsitellään 5-vuotiaan Coran, 3-vuotiaan Dawsonin ja 8 kuukauden ikäisen Callanin kuolemiin liittyvää tapausta.
Äiti on kiistänyt syytteet. Puolustuksen mukaan häntä ei voida katsoa rikosoikeudellisesti vastuulliseksi lasten surmista. Clancyn asianajajat eivät kuitenkaan kiistä, etteikö hän tappanut lapsia, kertoo ABC News.
Lääkkeitä ja mielenterveysongelmia
Puolustuksen mukaan hän oli kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja synnytyksen jälkeisen psykoosin vallassa.
Synnytyksen jälkeinen psykoosi on harvinainen tila, joka voi muuttaa naisen todellisuudentajua synnytyksen jälkeen. Oikeuspsykiatri diagnosoi Clancylle nämä tilat surmatekojen jälkeen.
Hän uskoi kuulevansa ääniä, jotka käskivät häntä riistämään lastensa ja oman henkensä.
Clancyn entinen aviomies ja lasten isä Patrick Clancy löysi lapset perheen kodin kellarista tammikuussa 2023. Äiti makasi pihalla hypättyään toisen kerroksen ikkunasta, minkä seurauksena hän halvaantui vyötäröstä alaspäin.
Lapset oli kuristettu kuntoiluun tarkoitetulla kuminauhalla.
CNN:n mukaan ex-mies kertoi oikeudessa Clancyn kamppailleen mielenterveytensä kanssa Callanin syntymän jälkeen toukokuussa 2023. Hänellä oli ollut synnytyksen jälkeistä masennusta myös aiemmin vuonna 2019, jolloin hän oli hakeutunut hoitoon.



