Aamiaismuffinit
Suolaiset muffinssit ovat vaihtelua aamiaissämpylöille, toki muffinit maistuvat illallakin herkullisilta teen kanssa. Mikäli kaikki aamiaismuffinit eivät tule syödyksi heti, pakasta osa ja sulata juuri ennen syömistä mikroaaltouunissa.
Savukinkun tilalle käyvät muutkin savunmakuiset tuotteet: savukalat, savustettu kalkkuna tai savujuustokuutiot.
noin 12 kpl:
1 tl hienonnettua mustapippuria
1-2 rkl hienonnettua tuoretta rosmariinia
(½ tl suolaa)
150 g savukinkkua tai meetvurstia
1 punasipuli
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1dl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
200 g maitorahkaa (1 tlk)
1 dl maustamatonta jogurttia
1 tl soodaa
2 munaa
Ohjeet aamiaismuffinien tekoon:
Sekoita kuivat aineet keskenään. Suikaloi kinkku, sipuli ja tomaatit. Paahda sipulit. Lisää ne taikinaan ja samaten kaikki muut aineet sekaan. Lusikoi taikina isoihin muffinivuokiin tai -pellille (voitele tarvittaessa) ja paista 200-asteisen uunin toisiksi alimmalla tasolla 15–25 min muffinien koosta riippuen.
Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Sutu Markkanen, Kimmo Vehviläinen ja Arja Elina Laine valmistivat Aamiaismuffineita Terveysmessuilla Helsingissä lokakuussa 2012:
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää