USA, 2009. Ohjaus: Tom Ford. Käsikirjoitus Christopher Isherwoodin novellin pohjalta: Tom Ford, David Scearce. Kuvaus: Eduard Grau. Leikkaus: Joan Sobel. Musiikki: Abel Korzeniowski. Tuotanto: Tom Ford, Chris Weitz, Andrew Milano, Robert Salerno. Pääosissa: Colin Firth, Julianne Moore, Nicholas Hoult, Matthew Goode. Kesto: 102 min. Levittäjä: FS Film.
Kun muotisuunnittelija ohjaa ensimmäisen elokuvansa, on lupa odottaa, että elokuva ainakin näyttää hyvältä. A Single Man on turhankin tyylitelty kertomus keski-ikäisen miehen kamppailusta surunsa kanssa Los Angelesissa vuonna 1962, aikana jolloin seksuaalinen vallankumous tekee vasta tuloaan eikä homoseksuaalisuudesta ole tapana puhua ääneen. Yksityisen murhenäytelmän taustalla Kuuban ohjuskriisi vavisuttaa maan poliittista todellisuutta.
Elokuvan päähenkilö ja kertoja George Falconer (Colin Firth) on 52-vuotias kirjallisuuden professori, jonka pitkäaikainen elämänkumppani Jim (Matthew Goode) kuolee auto-onnettomuudessa jättäen hänet sinnittelemään ilottomasti läpi päivien. Georgen surusta tulee väistämättä hyvin tukahtunutta, sillä Jimin suvun silmissä häntä ei edes ole olemassa. A Single Man seuraa Georgen elämää yhden päivän ajan. Jimin kuolemasta on kulunut 8 kuukautta, eikä George ole lainkaan edistynyt surutyössään. Joka aamu herätessään hän joutuu kokoamaan itsensä uudestaan, jotta pystyisi suoriutumaan roolistaan Georgena, mukavana, hymyilevänä ja naimattomana opettajana. Hän päättää tehdä itsemurhan.
Tom Fordin esikoisohjauksessa synkkyys kääntyy hetkittäin hilpeydeksi. Näin vaikkapa kohtauksessa, jossa George ryhtyy toteuttamaan yksityiskohtaisesti suunnittelemaansa itsemurhaa, josta tulee koominen sähellys. Jimiin tutustutaan takaumien kautta Georgen muistellessa rakastettuaan. Kurkistukset ovat kuin kalliita mainoksia, jotka vievät toisinaan mustavalkoisiin, joskus räikeisiin technicolor-maailmoihin. Henkilöiden vaatteet, kodit ja pihat ovat 60-luvun hengen mukaisesti huolellisesti stailattuja. Elokuvan ihmiset voivat olla sisältä sotkuisia, mutta heidän ulkokuorensa ovat aina moitteettomat.
Epookkielokuvien hurmuri Colin Firth tekee upean roolin, josta hän todennäköisesti saa miespääosa-Oscarin. Firth näyttelee surua hiljaisen arkisesti, mutta jotenkin tuntuu, että tämä ei ole henkilöohjauksen vaan Firthin ammattitaidon ansiota. Julianne Moore on Charley, Georgen alkoholisoitunut ystävätär, joka yrittää lohduttaa miestä laihoin tuloksin. Moore ei ole elokuvassa parhaimmillaan, hänen brittiaksenttissaan ei myöskään ole kehumista. Poika-elokuvan pikkupoika Nicholas Hoult on kasvanut aikuiseksi ja näyttelee nyt identiteettiään etsivää, professoriinsa ihastunutta nuorukaista.
Fordin innostus käyttää musiikkia lähes koko ajan on ärsyttävää. Viulut vaikertavat jokaisen takauman ja unikuvan taustalla. Jos pienten tavallisten hetkien tärkeyttä halutaan korostaa, hillitympi äänimaailma olisi puolustanut paremmin paikkaansa. Täydellistä estetiikkaa tavoitellessaan Ford on unohtanut tehdä henkilögalleriastaan elävän. Georgea lukuun ottamatta henkilöt ovat kauniisti sommitelluissa kuvissa poseeraavia nukkeja, mikä rakentaa elokuvan ja katsojan välille tunnemuurin. Visuaalisia ideoita ja suurenmoista Colin Firthiä voi silti ihailla.
Teksti: Minna Karila