Kiekkoleijona numero 49
Tapparan maalinsuuta vartioi 1960-luvun puolivälin jälkeen mies karmeassa maskissa.
Maalivahdin kasvosuojat tulivat pakollisiksi vasta 1972, mutta Antti Leppänen oli edelläkävijä. Hän pyrki isänsä kanssa rakentamaan niin ruman naamarin, että vastustajilta menisivät hyökkäyskuviot sekaisin veskarin naaman nähdessään. Siihen aikaan maalivahdit eivät vielä käyttäneet kypärää.
- Hän oli maalivahtina poikkeuksellinen, kun näin hyökkääjän kannalta katsoi. Hänellä oli poikkeuksellinen tyyli. Välillä hän hyppäsi kuin jalkapallomaalivahti alanurkkaan hyvin omintakeisesti, Lasse Oksanen muistelee hymyillen.
- Antti oli mahdottoman nopea liikkeissään ja reflekseiltään. Hänellä oli luonnonlahjakkuutena sellainen sähäkkyys.
Uskollinen Tapparalle
Leppänen torjui koko uransa Kirvesrintojen maalinsuulla. Vuonna 1968 oli kuitenkin lähellä, ettei Leppäsestä tullut rakkaan vihollisjoukkue Ilveksen kassari, sillä hän oli ajautunut Tappara-johdon kanssa riitoihin. Hän ehti torjua pari harjoitusottelua Ilveksen maalilla, kunnes joukkuekaverit saivat ylipuhuttua Leppäsen takaisin kotiin.
1964–1978 kausiin ei mahtunut yhtään Tapparan ottelua, jossa Leppänen ei olisi ollut torjuntapuuhissa. Leppänen oli nykypäivän maalivahteihin verrattuna melko tuhdin kokoinen (pituus 172 senttiä ja paino 87 kiloa).
- Hän oli vähän pyylevä ja peitti hyvin isolla koollaan. Voi myös sanoa, että Antti oli henkisiltä valmiuksiltaan tosi hyvä joukkuepelaaja. Hän oli kova huulenheittäjä, Oksanen muistelee.
NHL ei kiinnostanut
Myös NHL-seurat kiinnostuivat tamperelaisvahdista Moskovan MM-kisojen jälkeen vuonna 1973, mutta hän kieltäytyi Pohjois-Amerikan houkutuksista. Samana vuonna Leppänen palkittiin Suomen parhaana jääkiekkoilijana.