Brett luuli opettavansa lapsiaan kehopositiivisiksi, mutta tajusi sitten, että voikin oppia paljon heiltä.
Brett Bryonilla on kaksi pientä tytärtä. Kun hänen 3-vuotiaansa kehui häntä erikoisella sanalla, Brett tajusi jotakin tärkeää itsestään.
Lapsi ihasteli "kimmoisia reisiä"
Brett oli pukeutumassa, kun hänen 3-vuotias tyttärensä Phoebe ryntäsi huoneeseen. Hihittävä tyttö kosketti äitinsä reittä ja totesi "äiti, olet niin pehmoisa".
– Kavahdin. Useita sanoja on käytetty kuvaamaan reisiäni, mutta "pehmoisa" oli uusi, Brett kuvailee CBC:lle kirjoittamassaan tekstissä.
"Ei kestänyt kauaa, ennen kuin muutkin alkoivat mollata kehoani..."
Brett on aina ajatellut reisiään, takamustaan ja lanteitaan "ongelmana". Jo 12-vuotiaana hän muistaa katsoneensa jumppavideoita ja treenanneensa, jotta saisi "täydelliset" reidet.
Täydellisyyttä ei kuitenkaan koskaan kuulunut.
– Ei kestänyt kauaa, ennen kuin muutkin alkoivat mollata kehoani. Pojat koulussa pilkkasivat, ja tytöt antoivat häijyjä kommentteja. Rakkaat varoittelivat, että minun pitäisi "olla varovainen" ruokahaluni suhteen, Brett muistelee.
– Yksi poikakaveri käski minun ottaa iisisti, kun otin toisen palan paahtoleipää, koska hän ei halunnut minun lihovan. Toimin rantavahtina ja painoin 50 kiloa.
Brett miehineen. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"En pitänyt enää mitään kohtaa itsestäni seksikkäänä"
Kun Brett sai lapsia, ongelma ei suinkaan poistunut. Hän huomasi kehonsa muuttuneen suuntaan, josta ei pitänyt.
– En pitänyt enää mitään kohtaa itsestäni seksikkäänä tai haluttavana, vaikka kumppanini tekikin niin. Vaikka monet naiset esittelivät äitiysvartaloitaan sosiaalisessa mediassa, en ollut aikeissa ottaa raskaudenjälkeistä selfietä itsestäni.
"Mitä varten kehot edes ovat, elleivät iloa?"
Tyttärensä sanoja kuunnellessaan Brett kuitenkin tajusin jotakin.
– Tietenkään Phoebelle ei koskaan ole tullut mieleen, että keho voisi olla kaunis tai ruma. Hän tarkoitti "pehmoisan" kohteliaisuudeksi. Mitä varten kehot edes ovat, elleivät iloa? Brett kysyy.
– Kädet ovat taputtamista varten, käsivarret kiipeämistä varten ja jalat hyppimistä ja tanssimista varten. Phoebe ei arvioi kehoaan ulkonäön perusteella, vaan sen perusteella, mihin se pystyy.
"Suurin osa meistä ei enää muista aikaa, kun pullistimme mahamme ulos..."
Perheen tytöt tanssivat ja nauravat iltaisin nakuina. Heillä on hauskaa yhdessä, ja samalla he iloitsevat siitä, mitä osaavat ja mihin hedän kehonsa pystyvät.
– Synnymme rakastaen kehojamme, Brett kuvailee.
– Suurin osa meistä ei enää muista aikaa, kun pullistimme mahamme ulos sen sijaan, että vetäisimme sen sisään, mutta vanhemmuus on ikkuna noihin varhaisiin vuosiin. Se antaa meidän nähdä ja kokea maailman uudelleen lapsen katseen kautta.
Brett kuitenkin ymmärtää, että ennen pitkää sosiaalinen paine tulee saavuttamaan hänenkin lapsensa. Lopulta ympäristö ja yhteiskunta alkavat kertoa tytöille, että heidän kehoissaan on jotakin muutettavaa.
– Joten yritän kasvattaa lapseni kehopositiiviksi. Puhun ruoasta sen kautta, miten se ravitsee meitä ja selitän, miten kehoja on kaiken muotoisia ja -kokoisia, Brett kuvailee.
Brett raskaana. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
– Olisi houkuttelevaa sanoa itsestäni rumia kommentteja tai verrata itseäni muihin, mutta pidän ongelmani itselläni. Tässä on vain yksi ongelma: toimintani on hyväksi tytärteni itsetunnolle, mutta se ei auta minun itsetuntoani. Mitä auttaa teeskennellä, että rakastan kehoani? Haluan oikeasti tarkoittaa sitä.
"En opeta tyttärilleni kehopositiivisuutta..."
Brett on kuitenkin ymmärtänyt, että ratkaisu on aivan hänen ulottuvillaan: hänen kaksi tytärtään rakastavat kehojaan ehdoitta, ja Brett voi oppia tavan heidän esimerkkiään seuraamalla.
– En opeta tyttärilleni kehopositiivisuutta. Sehän on aivan päinvastoin, Brett kuvaa.
Katsoessaan Phoebea hän ymmärtää, että tyttö rakastaa äitiään ja tämän vartaloa ehdoitta.
– Noina hetkinä, kun näen itseni hänen silmiensä kautta, rakastan myös itse omaa kehoani. "Joo", sanon hänelle. "Minä olen pehmoisa".