19-vuotias superlupaus piti Kanadan jatkohaaveet elossa – tästä tilanteesta Kazakstanin sankari näkee vielä painajaisia

Kanada otti elintärkeän voiton MM-kisoissa, kun se kukisti Kazakstanin 4-2-lukemin.

Kanada aloitti ottelun vahvasti ja karkasi toisen erän alussa jo 2-0-johtoon Adam Henriquen taitavalla ohjauksella. Sitten kuvaan astui kuitenkin Kazakstanin tähti Nikita Mikhailis.

Mikhailis toi Kazakstanin ensin maalin päähän laukomalla kiekon etukulmasta ohi Kanada-vahti Darcy Kuemperin. Päätöserässä Mikhailis hääri jälleen pahanteossa, kun hän iski kiekon toistamiseen Kanadan verkkoon.

Mikhailisilla oli tovia myöhemmin upea tilaisuus täydentää hattutemppunsa ja viedä Kazakstan johtoon, mutta Kuemper venyi tarvittavalla hetkellä huimaan torjuntaan. Vain hetki tästä ja verkko heilui toisessa päässä, kun 19-vuotias superlupaus Cole Perfetti vei Kanadan jälleen johtoon.

Voitto oli nihkeästi MM-turnauksessa esiintyneelle Kanadalle elintärkeä jatkohaaveiden kannalta. Pisteet olisivat tulleet kipeästi tarpeeseen myös Kazakstanille, joka taistelee Kanadan lailla tiukasti paikasta lohkon neljän parhaan joukkoon.

Lue myös:

    Uusimmat