15-vuotias kuvasi alastomia poikia suihkussa

Kuvituskuva.
Oikeuden mukaan liikuntatunnin päätteeksi tehty teko johtui osittain nuoruudesta johtuneesta ajattelemattomuudesta.Colourbox
Julkaistu 13.06.2025 05:30
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Oikeus ei uskonut 15-vuotiaan pojan selitystä siitä, miten materiaali oli hänen puhelimeensa päätynyt.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus otti tiukan kannan turkulaisessa koulussa tapahtuneeseen salakatselutapaukseen.

Syyttäjä vaati tekoaikaan 15-vuotiaalle pojalle rangaistusta kahdesta salakatselusta. Syyttäjän mukaan hän oli kuvannut kahta muuta poikaa näiden ollessa suihkussa liikuntatunnin jälkeen ja lisäksi näyttäneen videoita ainakin yhdelle ulkopuoliselle henkilölle.

Poika kiisti syyllistyneensä rikoksiin. Hänen mukaansa videon oli kuvannut joku muu. Hän kuitenkin tunnusti näyttäneensä toiselle henkilölle valokuvan, jossa toinen uhreista esiintyy.

Molemmat uhrit kertoivat oikeudessa kolmannen henkilön kertoneen heille syytetyn pojan näyttämästä videosta, jossa näkyi "äijät suihkussa". Äijät, eli tapauksessa asianomistajina olevat pojat eivät itse olleet nähneet videota. Lisäksi pojat kertoivat nähneensä syytetyn suihkun aikana välitilassa, josta on suora yhteys suihkutilaan.

Asia herätti heissä ahdistusta, koska he eivät tienneet, kuinka laajalle video oli koulussa levinnyt.

Syytetty puolestaan kertoi käyneensä välitilassa juomassa. Hän sattui saamaan puhelimeensa kuvan, jossa toinen uhreista näkyi suihkussa, mutta ei halunnut selvittää asiaa tai kuvan lähettäjää poliisille. Kertomansa mukaan poika oli ajatellut asiaa pilana.

Syytetyn kertomus ei uskottava

Oikeus antoi tuomionsa 20. toukokuuta. Sen mukaan suihkussa käyneiden poikien kertomusten perusteella syytetty oli ollut suihkun aikaan paikassa, josta videon olisi voinut kuvata. Lisäksi syytetty oli hyvin pian suihkun jälkeen näyttänyt videon todistajana toimineelle kolmannelle henkilölle. Tämä näyttö riitti syytteen tueksi, sillä syytetyn pojan oma kertomus ei oikeuden mukaan ollut uskottava.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi nykyään 16-vuotiaan pojan syyllistyneen kahteen nuorena henkilönä tehtyyn salakatseluun. Rangaistukseksi se määräsi 20 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa 120 euroa. Oikeuden mukaan rangaistuksen tuli olla lievä, sillä tekoon liittyy nuoruudesta johtuvaa ajattelemattomuutta ja lisäksi tekijänä oli nuori henkilö.

Poika joutuu kuitenkin maksamaan sakkoihin verrattuna huomattavat korvaukset.

Oikeus määräsi kummallekin uhrille 500 euroa kärsimyksistä. Lisäksi tuomion saanut poika joutuu maksamaan molempien 1104,4 euron oikeudenkäyntikulut, eli yhteensä maksettavaa tulee 3208,8 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös: Kadonnutta Karfin perhettä epäillään harvinaisesta rikoksesta

Mies löi vaimoaan vahingossa kirveellä päähän – oikeus piti tapahtumia poikkeuksellisina

Töhrityn puolustusministeriön sisäänkäynnin puhdistus on aloitettu

Tuoreimmat aiheesta

Salakatselu