14.1.2002 Risotto
Perusrisoton ohje:
2 dl riisiä
6-7 dl nestettä (kasvis-, kala-, kana- tai lihalientä, tomaattimehua tai murskaa, maitotuotteita)
2 rkl öljyä
1 sipuli
mausteita (valkosipulia, pippuria, currya, paprikaa, kuivattuja tai tuoreita yrttejä)
Lisäksi:
sieniä, kasviksia, lihaa, kalaa, broileria
Kuullota hienonnettu sipuli öljyssä. Tässä vaiheessa voit lisätä myös muita kasviksia, sieniä tai lihaa / broileria. Lisää myös riisi ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Kaada kattilaan neste kerrallaan tai muutamassa erässä. Jos lisäät nesteen kerrallaan, nosta kansi kattilan päälle ja anna riisin hautua kypsäksi. Jos lisäät nesteen muutamassa erässä, sekoittele risottoa silloin tällöin. Mausta pippurilla, suolalla ja esim. yrteillä. Tarjoa risotto pääruokana tai lisäkkeenä.
Tomaattirisotto
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl tummaa riisiä tai kokojyväriisiä
1 prk tomaattimurskaa (400g)
1 tl sokeria
3 dl kanalientä
3 rkl kaprista
n. 10 aurinkokuivattua tomaattia
Pinnalle:
basilikasilppua
1. Kuullota öljyssä hienonnettu sipuli ja valkosipuli.
2. Lisää riisi. Sekoita noin 2 minuuttia.
3. Lisää tomaattimurska, sokeri ja kanaliemi. Hauduta kannen alla kypsäksi n. 30 minuuttia.
4. Lisää lopuksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit, kaprikset ja basilika.
Sienirisotto
2 rkl voita
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 dl pakastesieniä tai 3 dl tuoreita tai 1 dl kuivattuja ja liotettuja sieniä (esim. tatteja)
2 dl risottoriisiä
7-8 dl kasvislientä
(1 dl kuohukermaa)
suolaa, pippuria
1 dl parmesaanijuustoa
Lisäksi:
rucolaa
1. Kuumenna voi kattilassa. Kuullota hienonnettu sipuli, valkosipuli ja valutetut sienet.
2. Lisää riisi. Sekoittele n. 2 min.
3. Kaada kuumaa lientä niin, että riisi ja sienet peittyvät. Hauduta, kunnes neste haihtuu. Lisää taas lientä ja jatka hauduttamista, kunnes riisi on lähes kypsää. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Halutessasi pehmennä makua tilkalla kermaa. Sekoita lopuksi risoton joukkoon raastettua parmesaanijuustoa. Tarjoa risoton lisäksi rucolasalaattia.
- Toim. Sonja ja Kaisa (the Maustetytöt)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää