Moni tuntee masennuksen – joko omakohtaisesti tai läheisen kautta. Usein masennusta vastaan taistellaan tietämättä, mistä sairaudessa todella on kyse. Lue Huffington Postin listaamat masennukseen liittyvät myytit!
Masennus ja suru ovat yksi ja sama asia
Vaikka ylivoimanen surun tunne on usein oire masennuksesta, se ei ole kuitenkaan sen synonyymi. Suru on ohikiitävää ja väliaikaista. Surua aiheuttavat usein järkyttävät elämäntapahtumat, kokemukset tai muistot, mutta se ei ole jatkuvaa. Masennus sen sijaan on krooninen sairaus. Masentuneen tuntema syvä suru ei häviä itsestään – suru ei myöskään ole useinkaan ainoa negatiivinen tunne, jota masentunut tuntee. Masentunut ihminen voi tuntea tyhjyyttä, merkityksettömyyttä, ahdistusta ja hermostuneisuutta, jolloin päivittäinen elämä käy hyvin raskaaksi.
Masennus on merkki heikkoudesta
Häpeän tunne on usein syy sille, miksi monet ihmiset kärsivät ennemmin hiljaisuudessa, kuin hakevat tarvitsemaansa apua. Masennusta ei kuitenkaan voi valita. Masennus on tila, joka vaikuttaa ihmiseen sekä fyysisesti, psyykkisesti sekä sosiaalisesti. Masennus ei erottele ihmisiä. Usein hyvin masentuneet ihmiset ovat itseasiassa melko vahvoja, sillä huolimatta olotilastaan he taistelevat eteenpäin päivittäin.
Masennus johtuu traumaattisista kokemuksista
Jotkin ympäristötekijät ja elämäntapahtumat voivat laukaista masentavia jaksoja elämässä, mutta pelkät tapahtumat eivät ole syy masennukseen sairastumiseen. Läheisen kuolema, avioero tai muut järkyttävät asiat voivat aiheuttaa kenelle tahansa ihmiselle ihmiselle surua, yksinäisyyttä ja tyhjyyttä mahdollisesti jopa pitkäksi ajaksi. Surevan ihmisen masentuneesta erottaa se, että masentunut kärsii oireista hyvin kauan – ja toistuvasti.
Masennus ei ole oikea sairaus
Vaikka masennuksen oireet voivat olla vaikeaa tunnistaa, eikä yhdelle hyvä hoito pure kaikkiin, on se kuitenkin vakava sairaus. MayoClinic-sivuston mukaan masentuneiden ihmisten aivoissa on huomattu fyysisiä eroavaisuuksia, puhumattakaan välittäjäaineiden tai hormonituotannon epätasapainosta. Masennus vaikuttaa ihmiseen kaikilla tasoilla – sekä mielen että kehon vointiin. Jos masennuksesta puhutaan sen olevan osa luonnetta, se vain vähättelee oikeasti masentuneiden tuntemuksia ja voi estää heitä hakeutumasta hoitoon.
