Umpirakastuneita pariskuntia yhdistää muutama tekijä. Ovatko nämä tavat tuttuja myös sinun parisuhteestasi?
Parisuhdeasiantuntijat kuvailivat rakastuneille pariskunnille ominaisia tapoja.
1. Yhteisiä rituaaleja
Jokaiselle onnellisella pariskunnalla on jotain yhteisiä asioita, joita he tekevät päivittäin. Osa lähettää kumppanilleen aina iloisia tekstiviestejä päivän aikana, toinen lähettää jonkun merkityksellisen YouTube-videon tai jättää esimerkiksi vessan peiliin hauskan vitsin.
2. Kehuja
Onnelliset pariskunnat muistavat kehua kumppaniaan päivittäin. He sanovat toisilleen vähintään yhden hyvän asian joka päivä.
3. Kosketus
Parisuhdeasiantuntija kannustaa pariskuntia pitämään toisistaan kiinni noin viisi minuuttia joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja joka aamu ennen töihin menoa. Halaa siis kumppaniasi tai pidä hänen kädestään kiinni.
4. Suutele hyvästiksi
Hyvän parisuhteen huomaa myös siitä, että rakastavaiset suutelevat toisiaan aina hyvästiksi.
5. Kommunikointi
Onnellisessa parisuhteessa olevat keskustelevat aina keskenään päivän aikana tapahtuneista asioista. He myös haaveilevat yhdessä kaikesta, kuten esimerkiksi uudesta asunnosta tai yhteisestä lomamatkasta.
6. He ovat kiitollisia
Hyvässä parisuhteessa olevat muistavat aina kiittää kumppaniaan pienistäkin asioista. Tiskasiko rakkaasi tiskit aivan kysymättä tai tarjosi kumppanisi sinulle ihanan illallisen? Tällaisissa tilanteissa täytyy ehdottomasti muistaa kiittää häntä.
7. Ilostuvat nähdessään toisensa
Pitkän työpäivän jälkeen ei välttämättä jaksa kiinnittää kumppaniinsa huomiota. Molempien olo paranee kuitenkin, kun näytät todella iloitsevasi hänen saapuessa kotiin.
8. Rentouttavat kävelyt
Mikäpä olisikaan rentouttavampaa kuin pukea rennot vaatteet ylleen ja käydä ihastelemassa ihania maisemia rakkaimman kanssa. Pariskuntien kannattaa käydä lyhyillä rentouttavilla kävelyillä keskenään, koska he voivat puhua vapaasti mistä tahansa ilman puhelimen häiritsevää piippausta.
9. Aloita aamu oikein
Vapaapäivinä aamupalaan voi todella panostaa, joten yllätä rakkaimpasi valmistamalle hänelle kuppikahvia ja muutenkin ravinteikas aamupala. Työaamuinakin kannattaa huomioida oma kumppani ja suudella häntä poskelle heti herättyään.
10. Viestitelkää pitkin päivää
Muista rakkaintasi työpäivän aikana lähettämällä hänelle kivoja viestejä tai kuvia.
Lähde: Women’s Health Magazine