Roope Salmiselta tiedusteltiin suorassa lähetyksessä onko uran aikana "noussut hattuun" – töksäytti yllättävän vastauksen: "Miksi sä kysyt"
Roope Salminen pohti suhdettaan julkisuuteen Huomenta Suomessa.
Juontaja-muusikko-näyttelijä Roope Salminen vieraili Huomenta Suomessa sunnuntaina 5. toukokuuta keskustelemassa muun muassa elämästään julkisuuden valokeilassa.
Haastattelussa juontajat Joanna Kuvaja sekä Toni Immonen tiedustelivat Salmiselta, onko julkisuus joskus koetellut häntä elämän aikana. Salminen vastasi kokevansa, että julkisuus olisi tuonut hänen elämäänsä ainoastaan hyviä asioita.
– Totta kai julkisuuden mukana tulee myös erilaista vastuunkantoa vaikka omasta toiminnasta, mutta se ei tule kellekään yllätyksenä, Salminen pohti jatkaen, kuinka julkkiksia tulee aina olemaan, ja julkisuudessa olevat ihmiset ovat myös valinneet julkisuudessa olemisen.
– Mielestäni on ihan ilmiselvää, ettei musta puhuttuisi niin paljon tai etten herättäisi niin paljon tunteita, jollen itse änkisi esimerkiksi tällaisiin ohjelmiin näyttämään naamaani, joten se on ihan oma valintani. Tuntuisi todella omituiselta sanoa, että julkisuus on tuonut elämääni jotain pahaa.
Salminen kertoi esimerkkinä julkisuuden tuoneen hänen elämäänsä muun muassa mukavan ammatin ja olevansa siitä hyvin kiitollinen. Hänellä ei ole sanojensa mukaan julkisuudesta "mitään pahaa sanottavaa".
Juontaja Toni Immonen kysyi haastattelussa myös sitä, kokeeko Salminen, että hänellä olisi jossain vaiheessa uraansa "noussut hattuun" hyvän palautteen myötä.
– Miksi sä kysyt, kysyisitkö Paula Vesalalta tuon saman kysymyksen? Salminen kuittasi ensin ja nauroi perään.
– Ei, ei, totta kai on noussut hattuun, kyllähän kaikki tietävät, jotka ovat uraani ja elämääni seuranneet. Kaikki tietää sen, Salminen myönsi.
Keskustelu jatkui pohdinnalla siitä, voiko "kusipäisyydestä toipua", ja missä ajassa se voisi olla mahdollista. Immonen tiedusteli Salmiselta, kuinka tämä toipui siitä.
– Tuo sisältää ensinnäkin oletuksen, että olen toipunut. Varmasti moni on sitä mieltä, että en ole toipunut vieläkään, Salminen nauroi.
Perään Salminen esitteli juontajakaksikolle, mikä häntä on kuitenkin kertomansa mukaan asiassa auttanut: vanha Nokian puhelin, jossa ei ole nettiä ja jolla ei pysty käyttämään sosiaalista mediaa.
– Mulla on kakkospuhelin, uskokaa tai älkää, tämä ei ole pettämistä varten, Salminen pohjusti.
– Hankin tällaisen "tyhmäpuhelimen", joka tarkoittaa sitä, että en tiedä enää, mitä mieltä ihmiset ovat musta, en avaa iPhoneani, en somea.
Immonen tarkasteli puhelinta tarkemmin ja ihmetteli sen todella olevan aito, vanha nokialainen vuosikymmenten takaa.
– Vau, en tiennyt, että noita on olemassa vielä, Kuvaja hämmästeli.
Salminen kertoi käyvänsä nykyään Instagramissa enää lukemassa palautteet, joita hänen podcastistaan Kolme käännekohtaa on tullut. Muuten Salminen ei ole enää liiemmin kiinnostunut siitä, mitä hänen tekemisistään keskustellaan sosiaalisessa mediassa.
– Jos joku kehuu mua, niin tosi kiva, en siitä tiedä, mutta jos joku haukkuu, niin okei, voi paremmin, enkä mä siitäkään tiedä.
Roope Salminen on urallaan juontanut muun muassa ohjelmia Putous, Myyrä, Tietäjät tietää sekä Enbuske, Veitola & Salminen. Hänet tuomittiin syksyllä 2020 sakkorangaistukseen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Yllä olevalla videolla Roope Salminen kertoo suhteestaan julkisuuteen. Alla Salminen kertoo Kolme käännekohtaa -podcastinsa tekemisestä.
Uusimmat
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
Lataa lisää