Kulttuuri muokkaa tapoja ja tottumuksia, jotka määrittelevät suurelta osin sen, mitä suuhumme pistämme. Suomessa koiran tai kissan syönti tuntuu absurdilta ja suorastaan kammottavalta. Britit sen sijaan kummeksuvat, miksi suomalaiset syövät pohjoista satuolentoa.
Hylkeitä, majavia ja joutsenia. Historiallisesti ”perisuomalainen” ruokavalio ei perustu jauhomakkaraan ja broileriin vaan riistaan ja kalaan, joita esi-isämme metsästivät Suomen luonnosta. Nyt edellä mainittujen eläinten syöminen tuntuu vähintään oudolta. Esimerkiksi kun vuonna 2015 uutisoitiin nälkäisestä ja rahattomasta miehestä, joka tappoi ravinnokseen joutsenen, pidettiin kansallislinnulla aterioimista vähintään paheksuttavana.
Kulttuuri muokkaa ruokatabuja eli ruokia tai juomia, joiden nauttimista pidetään kiellettynä. Länsimaissa yleisimpiä ruokatabuja ovat esimerkiksi kissojen, koirien, kädellisten, jyrsijöiden, hyönteisten, valaiden ja delfiinien syöminen.
Myös luonnonvaraisiin eläimiin, kuten joutseniin, ja uhanalaisiin eläimiin, kuten saimaannorppiin, liitetään erilaista arvoa kuin tuotantoeläimiin. Lajin harvinaisuus lisäksi vaikeuttaa sen pyyntiä saaliiksi.
Mutta eikö koira ole eläin siinä missä sikakin? Ainakin ne on tutkimuksissa todettu yhtä älykkäiksi. Miksi arvotamme eläimiä, kuten arvotamme? Sosiologi ja tutkija Salla Tuomivaara kertoo, että osasyy on hygienia. Pidämme tiettyjä eläimiä, kuten jyrsijöitä tai matoja, terveysriskeinä. Suurin syy ruokatabuihin löytynee kuitenkin uskomusjärjestelmistämme.
– Klassinen ajatus ruokatabuista on se, että me usein laitamme tabun kohteeksi sellaisen eläimen, jonka asema on vähän epäselvä, Tuomivaara sanoo.
Eläinten luokittelu riippuu kulttuurista
Ihmiselle on tyypillistä jakaa asiat selviin kategorioihin. Eläinten kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi jaottelua villieläimiin, tuotantoeläimiin ja lemmikkieläimiin. Luokittelut kertovat, mitkä eläimistä ovat syötäviksi tarkoitettuja. Suomessa ahma kuuluu metsään, sika lautaselle ja koira ihmisen rinnalle. Ihminen oppii jo pienestä pitäen, mitä hänen kulttuurissaan syödään ja mitä ei.
– Tapa ja tottumus on yleensä suurin arkinen syy siihen, miksi me syömme tiettyjä asioita, Tuomivaara sanoo.
Tavat ja tottumukset ovat vahvasti sidonnaisia kulttuuriin. Esimerkiksi koiria ja kissoja syödään osassa Aasiaa ja Afrikkaa mutta myös Sveitsissä, vaikka Suomessa näiden eläinlajien syönti nähdään vahvasti tuomittavana. Suomessa kissat ja koirat nähdään perheenjäsenten kaltaisena lemmikkinä, kun taas pohjoisimmassa ja eteläisimmässä Kiinassa tiettyjä lajien edustajia pidetään tuotantoeläiminä.
Toisaalta, meillä pidetään tuotantoeläiminä lajeja, jotka ovat toisella puolella maailmaa suuren kunnioituksen kohde. Intiassa, jossa harjoitetaan hindulaisuutta, lehmä on pyhä eläin, jonka lihaa ei syödä. Suomessa tuo pyhä eläin on kolmanneksi syödyin eläinlaji sian ja broilerin jälkeen. Sian lihan syöminen puolestaan on kielletty islamissa ja juutalaisuudessa.
Lue myös: Kulutus kuusinkertaistunut 1980-luvulta! Liha, jota syödään enemmän kuin koskaan ennen – kuuluuko sinunkin suosikkeihin?
Ruokatabuissa on paikallisiakin eroja
Toisinaan erot ruokatabuissa voivat olla melko paikallisia. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa suomalaisille maistuva poro on ruokatabu. Britit näkevät poron satumaailman hahmona, Petteri Punakuonona, joka on empaattisten eläinsuhteiden piirissä, Tuomivaara luonnehtii.
– Se kuuluu rakkaalle joulupukille ja satujen pehmeään maailmaan.
Suomalaiset puolestaan näkevät poron perinteisenä tuotantoeläimenä.
Ranskassa taasen herkutellaan etanoilla ja sammakoilla, mutta Englannin kanaalin toisella puolella ne eivät ihmisille maistu sen enempää kuin suomalaisillekaan. Tanskassa ja Suomessa syödään toisinaan hevosen lihaa, mutta Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa työjuhdan syöminen saa ihmiset edelleen pöyristymään.
– Hevonen on läheinen työ- tai harrastuskumppani, johon luodaan henkilökohtainen suhde, Tuomivaara selittää.
Vaikka ihmisen olisi helppo ymmärtää ajatus hevosen lihan syömisestä yleisesti, voi ajatus tutun hevosen syömisestä puistattaa. Sehän on kuin söisi perheenjäsenen. Tuntematon hevonen puolestaan on kuin tuotantoeläin.
Lue myös: Teinityttö valmisti kuolleesta hevosestaan maukkaan aterian – sai raivoryöpyn niskaansa: ”Monet kirjoittivat, että minäkin ansaitsen tulla tapetuksi”
Kani on poikkeuseläin
Joskus eläin sopii moneen eri kategoriaan. Esimerkiksi kani, joka kuuluu samanaikaisesti kaikkiin ihmisen luomiin keskeisiin kategorioihin. Kani voi olla turkiseläin, koe-eläin ja lemmikki mutta myös villieläin, jota voidaan metsästää.
– Tällainen yleensä aiheuttaa ihmisessä vähän hankalia tunteita. Ainakaan niitä ei usein haluta ajatella samaan aikaan, Tuomivaara sanoo.
Tuomivaara kertoo toisen tutkijan esille nostamasta tapauksesta, jossa kaneja myytiin samassa ilmoituksessa joko lemmikeiksi tai pakkaseen. Se herätti ihmisissä raivoa ja paheksuntaa.
Petoeläimet eivät maistu ihmiselle
Lemmikeiksi kategorisoidut lajit eivät ole ainoita eläimiä, jotka ihminen kokee kanssaan samankaltaisiksi ja joiden syömistä pidetään epäilyttävänä. Suurin osa ihmisen ravinnokseen käyttämistä eläimistä on kasvis- tai sekasyöjiä. Saalistajia ja puhtaita lihansyöjiä ihmiset syövät vain harvoin.
– On esitetty, ettemme yleensä syö petoeläimiä, sillä ne näyttäytyvät yksilöinä, ihmisen kaltaisina voimakkaina toimijoina, Tuomivaara sanoo.
Äärimmilleen vietynä samankaltaisuus tarkoittaa kädellisiä ihmisapinoita tai ihmisiä itsejään, joiden molempien syöminen on suuri ruokatabu. Vuonna 1972 tapahtuneesta Andien lento-onnettomuudesta elossa selviytyneet miehet perustelivat kannibalismia viimeisenä keinonaan säilyä hengissä. Kannibalismia on harjoitettu myös esimerkiksi sotatilanteissa, jolloin ihmiset ovat joutuneet saarroksiin – kuten Leningradissa.
Ruokatabutkin voivat muuttua
Ruokatabut eivät ole pysyviä. Kulttuurien välinen vuorovaikutus tekee näkymättömät sopimukset näkyviksi. Kun ihminen pienestä pitäen törmää siihen, että asiat voi ajatella myös toisin, hänestä ei todennäköisesti kasva kovin ehdoton.
Länsimaisten tapojen ja tottumusten vaikutus kuitenkin valtaa maailmaa. Esimerkiksi Kiinassa ei haluta antaa länsimaiden paheksunnan vaikuttaa turismiin. Koiran lihan syömistä on ryhdytty paheksumaan sielläkin. Samassa kättelyssä esimerkiksi Kiinassa on avattu ovet länsimaisille maitotuotteille, jotka on nähty aiemmin epämiellyttävinä.
Muutos kulkee myös toiseen suuntaan. Hyönteisten syönti on ollut pitkään yleistä esimerkiksi osassa Latinalaista Amerikkaa, Afrikkaa ja Aasiaa. Viime vuosina hyönteisbuumi on levinnyt Suomeenkin, ja moni on päässyt maistamaan esimerkiksi sirkkasuklaata tai -leipää. Hyöteisruoasta ei tullut kuitenkaan valtavirtaa, ja esimerkiksi sirkkaleipä floppasi pahasti.
Hyönteisten kasvattaminen ruoaksi on sekä ympäristöystävällistä mutta myös taloudellisesti tehokasta. Talouden vaikutusta ruokatottumuksiin ei voi kiistää. Esimerkiksi broilerin liha on raivannut tiensä nopeasti suomalaisten eniten käyttämäksi lihaksi.
Kananlihaa on syöty Suomessa aiemmin niukanlaisesti ja kanoja pidettiin maatiloilla lähinnä niiden munien vuoksi. Vasta 1960-luvulla Suomessa alettiin tuottaa broileria, lihantuotantoon kasvatettua kanaa, joka on jalostettu kasvamaan nopeasti untuvikosta teuraskokoiseksi linnuksi.
Vain viisi viikkoa elävien broilerien tuotanto on tehokkaampaa ja tyydyttää paremmin suomalaisten lihanhimon kuin perinteisempi liha, riista. Vaikka ekologiselle ja eettiselle riistalle olisi paljonkin kysyntää, ei sitä pystytä tuottamaan riittävän suuria määriä riittävän halvalla kuin mihin ihmiset ovat tottuneet. Keskimäärin suomalainen söi vuonna 2019 reilut 81 kiloa lihaa.
Lue myös: Yksi ruokatrendi jyrää ensi vuonna yli muiden – näitä lapetaan kärryihin etelästä pohjoiseen: "Suurin ilmiö"
Lue myös: Näitä povataan vuoden 2020 ruokien megahiteiksi: Miltä kuulostaisi alkoholitee tai mysteerimaut?
***
Possu kuuluu monen suomalaisen joulupöytään. Katso videolta, miten esivalmistelet kinkun ennen paistoa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Osittaislähde: Lihatiedotus