Vuokko Hovatta puhuu Zarkus Poussan kuolemasta Me Naisissa: "Minkäänlaista merkkiä ei ollut aiemmin"

Hovatta puhuu ensimmäistä kertaa julkisuudessa puolisonsa menehtymisestä.

Muusikko Markus "Zarkus" Poussan puoliso, Ultra Bra -yhtyeestä, sooloartistina sekä näyttelijänä tunnettu Vuokko Hovatta, 43, puhuu Me Naisten artikkelissa miehensä yllättävästä kuolemasta.

Vuonna 1975 syntynyt Poussa menehtyi sairaskohtaukseen 24. tammikuuta ollessaan keikalla Jukka Pojan Kuules Crew'n kanssa Viking Linen M/S Gabriellalla.

Hovatta puhuu surustaan näyttelijäkollegansa ja ystävänsä Aino Sepon kanssa tehdyssä yhteishaastattelussa.

– Se tuli yllättäen. Minkäänlaista merkkiä ei ollut aiemmin. Olimme juuri olleet kuukauden matkoilla Espanjassa ja Ranskassa, ja kaikki tuntui olevan hyvin, Hovatta muistelee seitsemän kuukauden takaisia tapahtumia.

– Mielestäni voin olosuhteisiin nähden hyvin ja olen palannut jo töihin. Mutta kysymys, miten voit, on absurdi surevalle ihmiselle. Yhtäkkiä minun pitäisi avata hyvin yksityisiä tunteita vaikkapa tavatessani puolituttuja kadulla.

Hovatta sanoo, että läheisen ystävän kanssa surusta puhuminen on helpompaa. Hän kertoo haastattelussa myös tuntevansa kiitollisuutta monista ystävistä ja läheisistä, jotka ovat tukeneet häntä.

Maaliskuun lopulla Helsingin Tavastialla järjestettiin Zarkus Poussan muistokonsertti. Lavalle nousivat Vuokko Hovatan lisäksi muun muassa Ismo AlankoAnssi Kela, Jukka Poika ja Freeman.

Konsertin lipputulot ohjattiin lyhentämättömänä Poussan nimiin perustettavaan rahastoon, jolla tullaan tukemaan nuoria taiteilijoita, joissa on ”Zarkus-henkeä”.

Lue myös:

    Uusimmat