Onko keltainen uusi pinkki? Z-sukupolven mukaan ei.
New York Post kertoo, että muodinluojat ovat jo pitkään yrittäneet jo saada keltaista väriä Z-sukupolven muotiväriksi. Kohdeyleisössä väriä ei kuitenkaan ole otettu täysin avosylin vastaan. Toisin kuin milleniaalien eli sukupolvi Y:n, kuuluisa "milleniumpinkki", ei keltainen ole yltänyt samanlaiseen milleniaaleja seuranneen sukupolven kulttisuosioon.
Pantone Color Instituten varatoimitusjohtaja Laurie Pressman kertoo syyn olevan varsin yksinkertainen. Pinkki saavutti kulttisuosionsa aikoinaan orgaanisesti, kun taas keltaista on yritetty pakkosyöttää yhteiskunnan kautta nuorille muotiväriksi.
Näyttää siltä, että sukupolvi Z ei ole yhtä valmis hyväksymään vaikutteita mukisematta niin kuin edeltävät sukupolvet.
Semantiikka kuitenkin sikseen, keltainen ei ole värinä myöskään yhtä yleismaallisesti kovin pukeva väri pinkin eri sävyjen tavoin.
– Se voi kuulostaa simppeliltä, mutta rehellisesti sukupolvi Z:n keltainen ei ole kovin puettava väri. Sanoisin jopa, että se on aika uhkaava väri, trendejä työkseen ennustava Kendall Becker kertoo.
Beckerillä on TikTokissa yli 31 000 seuraajaa.
– Valtaosa pukeutujista tuskin suorilta valitsee vaatekaupan rekistä keltaista mekkoa. Värisävynä se vaatii harjoittelua ja sen stailaaminen pukeutumiseen on oma oppimiskokemuksensa, Becker kertoo.




