Asiantuntija arvioi, että Nepalin tuhoisan äkkitulvan kaikkia uhreja ei tulla kenties koskaan tunnistamaan tai edes löytämään.
Melbournen Monashin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen johtaja, professori Richard Basset on osallistunut muun muassa Thaimaassa vuoden 2004 joulupäivän tsunamin pelastusoperaatioon.
Nyt hän on seurannut, kuinka Nepalin ja Tiibetin viranomaiset kamppailevat kuolleiden löytämiseksi viime viikon keskiviikkona tapahtuneen äkkitulvan jälkeen. Olosuhteet paikan päällä ovat erittäin haastavat.
Kuolleita on reippaasti yli tuhat ja kadonneita on useita tuhansia.
Basset kommentoi tilannetta brittilehti Guardianille.
Lue myös: Nepalin äkkitulvasta 10 päivää: Vesivoimalaitoksen tunnelista löytyi nyt eloonjäänyt
– Ne (ruumiit) voivat olla huuhtoutuneet minne tahansa, hautautuneet mutaan. Luulen, että osa ruumiista jää ikuisesti löytämättä. Luulen, että ruumiita löytyy vielä ensi vuonnakin, Basset toteaa.
Basset huomauttaa, että esimerkiksi Japanissa vuonna 2011 tapahtuneen tsunamin uhrien ruumiita löydetään edelleen.
Hän toteaa, että vuoden 2004 tsunamin uhrien ruumiiden löytäminen oli verrattain helppoa, mutta silti tuhansien ruumiiden tunnistamisessa kului vuoden päivät.
– Ja silti oli joitakin, joita ei ole pystytty tunnistamaan.
Basset toteaa, että tulvien ja tsunamien sattumanvaraisuus ei voi olla vaikuttamatta häneen. Pahinta ovat lapsiuhrit.
