Pelkkä maku ei enää ratkaise, millainen karkki nousee hitiksi. Sosiaalisessa mediassa huomio kiinnittyy nyt erityisesti väreihin, suutuntumaan ja yllätyksellisyyteen.
Karkkimaailman trendit syntyvät ja leviävät nykyään vauhdilla sosiaalisessa mediassa. Viime vuosina somessa on nähty niin Swedish Candy -ilmiö, Dubai-suklaabuumi kuin erilaisia karkkihaasteitakin.
Mediatoimisto ToinenPHD:n Head of Social Sofi Laiho on seurannut ja tutkinut sosiaalisen median ilmiöitä jo yhdeksän vuoden ajan. Laiho kertoi tämän hetken karkkitrendeistä ja tulevaisuuden ilmiöistä Malaco Foamiverse -karkkikaupan lehdistötilaisuudessa Helsingissä.
Laiho muistuttaa, että someilmiöiden kohdalla on kuitenkin syytä erottaa hetkellinen hype varsinaisesta trendistä.
– Pitää olla hereillä, että mikä osa siitä on vain joku lyhytaikainen villitys ja mikä on oikeasti isompi trendi, jonka lopputuloksena käyttäytyminen muuttuu ja teemme erilaisia ostopäätöksiä, Laiho sanoo.
Esimerkiksi karkkeihin liittyvät ASMR-sisällöt ovat Laihon mukaan osoittautuneet varsin pitkäikäiseksi ilmiöksi. Videoissa olennaista voivat olla esimerkiksi karkkien syömisestä, pureskelusta tai käsittelystä syntyvät äänet.
Lue myös: Karkkikiima Helsingin keskustassa
Kirpeää, värikästä ja rouskuvaa
Mikä karkkimaailmassa sitten juuri nyt kiinnostaa?
Yksi selvä trendi on näyttävyys. Tämän hetken ilmöitä ovat muun muassa kirkkaat ja pastelliset värit, glitter, fantasia ja niin sanottu Instagram-estetiikka.
– Se on tosi tärkeää varsinkin nykymaailmassa, kun jaetaan sisältöä, että se on visuaalisesti herkullista ja iloa tuottavaa, Laiho kuvailee.

Toinen vahva trendi ovat kirpeät ja äärimmäiset maut. Niitä ruokkii osaltaan somen haastekulttuuri: erityisen kirpeiden karkkien maistamisesta syntyy näyttäviä reaktioita, joita puolestaan jaetaan videoina ja meemeinä.
Pelkkä maku ei kuitenkaan enää riitä, vaan myös karkin rakenteella on väliä.
– Puhutaan rapsakoista, poksuvista tai venyvistä karkeista.
Yhdeksi esimerkiksi Laiho nostaa Tiktokissa suositut puristeltavat squishy toys -lelut. Kyseessä ei ole makeinen, mutta yhdellä osa-alueella syntynyt trendi on levinnyt muihinkin tuoteryhmiin. Myös karkilta voidaan kaivata samantyyppistä kiinnostavaa tuntumaa ja puristeltavuutta.
Lue myös: Kaikki jonottavat yhtäkkiä näitä ysäriltä tuttuja irtokarkkeja – mistä on kyse?
Menneiden vuosikymmenten karkit kiinnostavat
Kaiken uuden ja erikoisen rinnalla pinnalla on myös päinvastainen ilmiö: nostalgia.
Vanhoja karkkeja ja retrohenkisiä tuotteita löydetään uudelleen erityisesti Z-sukupolven ja millenniaalien keskuudessa.
Samaan aikaan sosiaalinen media tuo suomalaisille aivan uudenlaisia makuja maailman eri kolkista.
Laihon mukaan esimerkiksi japanilaiset, korealaiset ja meksikolaiset karkit kiinnostavat, sillä somessa kuluttajat pääsevät näkemään ja testaamaan tuotteita, joihin he eivät muuten välttämättä törmäisi.
Some onkin hämärtänyt karkkitrendien maantieteellisiä rajoja. Sisältöä tulee vastaan kaikkialta maailmasta, joten myös uudet maut ja ilmiöt voivat levitä nopeasti maasta toiseen.
Lue myös: Raittiset saapuivat Seinäjoelta asti ruotsalaiseen karkkikauppaan – osa jonotti Helsingissä läpi yön
Karkin pitää näyttää hyvältä somessa
Monia nykyisiä karkkitrendejä yhdistää Laihon mukaan sama asia: herkuttelulta halutaan entistä enemmän kokemuksia.
Erityisesti nuoret etsivät uusia elämyksiä ja makuja. Samalla somen yhteisöllisyys ruokkii ilmiöitä: kun näkee toisen testaavan kiinnostavaa karkkia tai osallistuvan haasteeseen, tekee mieli kokeilla itsekin.
Yksi asia on nykyisessä karkkimaailmassa Laihon mukaan yksinkertaisesti fakta:
– Karkit, jotka näyttävät hyvältä videolla ja kuvissa, ovat tärkeä osa tätä maailmaa, missä nyt ollaan.

