Käytätkö peukkuemojia? Näin nuoret voivat tulkita sen – "Käytän sitä vain sarkastisesti"
Asiantuntija ei suosittele käyttämään työpaikkaviestinnässä hymiöitä, sillä eri sukupolvet tulkitsevat niitä hyvin eri tavoin.
Sukupolvien välinen kuilu nostaa jälleen päätään, kun keskustellaan emojien käytöstä ja niiden merkityksestä.
Z-sukupolvi eli 1990-loppupuolella tai 2000-luvun alussa syntyneet nuoret tulkitsevat nimittäin New York Postin mukaan esimerkiksi peukkuemojin tylyksi ja jopa vihamieliseksi – varsinkin työpaikalla käytettynä.
Peukun lisäksi myöskään sydänemojin käyttö melko arkipäiväisissä tilanteissa ei saa z-sukupolven tukea.
Lue myös: Nyt on tämäkin suosittu nettitapa tyrmätty – "Tiedän välittömästi, että hän on yli 33-vuotias"
Sukupolvien välinen kuilu emojien käytössä
Keskustelu lähti liikkeelle Reddit-kanavalla, kun yksi käyttäjä pohti, eikö hän ole riittävän vanha kokeakseen peukkuemojin käyttöä mukavaksi työpaikan sisäisessä viestinnässä.
Moni parikymppinen käyttäjä vastasi ketjuun todeten, että nuoremmille peukkuemoji näyttäytyy hieman passiivis-aggressiivisena eleenä ja että on tylyä, jos joku vastaa viestiisi pelkästään peukkuemojilla.
Vanhemmat työntekijät vaikuttivat olevan tästä ymmällään, sillä he taas käyttävät peukkua viestittääkseen, että he hyväksyvät jotakin tai ovat ymmärtäneet asian.
Osa viestintäongelmasta piilee siinä, että nuoret käyttävät peukkuemojia vitsillä.
– Käytän sitä vain sarkastisesti, vaikka joskus en ole edes varma, ymmärretäänkö sen ironiaa, 24-vuotias Barry Kennedy kommentoi New York Postille ja kertoi käyttävänsä peukkuemojia ainoastaan viestiessään "boomereiden" kuten hänen vanhempiensa tai iäkkäämpien kollegoidensa kanssa.
Eräs Reddit-käyttäjä kirjoitti, että hänellä kesti hetken aikaa tottua ja ymmärtää se, että jos z-sukupolven kollegat viestivät hänelle peukkuemojilla, se tarkoitti, että he ovat vihaisia hänelle.
Peukkuemojin sijaan z-sukupolvea edustaneet käyttäjät toivoisivatkin mieluummin kirjoitettua vastausta.
– Olemme ihmisiä ja meillä on käytössämme sanoja. Jos käytin itse aikaa siihen, että kirjoitin huomaavaisen viestin, sinun ei pitäisi vastata minimivaivalla. Korjaa se ja kirjoita jotain oikeaa vastaukseksi, New York Postin haastattelema 25-vuotias sosiaalityöntekijä Kim Law kommentoi.
10 emojia, joita käyttävät vain vanhat ihmiset
Lifestyle- ja etikettiasiantuntija Elaine Swann, joka on pitänyt aiheesta myös koulutuksia yrityksille, neuvoo välttämään emojien käyttöä ammattiympäristössä väärinymmärryksien välttämiseksi.
– Emojit voi tulkita epäkunnioittaviksi. Se voi vaihdella sukupolvesta toiseen. Työpaikalla kaikki haluavat tietää tulleensa kuulluiksi eivätkä emojit välitä sitä tunnetta kaikille, Swann selittää.
Reddit-keskustelussa peukkuemojin lisäksi monen mielestä erityisesti sydänemoji oli kaikkein epäasiallisin työyhteisössä käytettynä. Osa koki, että sydän-emoji on varattu ystävien ja perheen välisiin keskusteluihin.
Aikaisemmin z-sukupolvi on lytännyt myös suositun itkunauruemojin käytön hieman nolona.
Katso myös: Tunnetko näiden emojien todellisen merkityksen?
Lähde: New York Post
Uusimmat
-
14:38
Tästä syystä Mila Kuniksen ja Ashton Kutcherin avioliitto toimii: "Uskon, että siinä on se kipinä"
-
14:20
Kokeile näitä apukeinoja, jos kielesi paloi
-
14:17
Tutkinnanjohtaja itärajasta: Käsittämättömän helppoa
-
14:08
Haluatko nähdä harvinaisen pyrstötähden? Pekka Pouta antaa vinkit bongaukseen
-
14:08
Navalnyi paljastaa päiväkirjassaan: Tästä syystä palasin Venäjälle
-
13:59
Englannille kovia menetyksiä Huuhkajat-ottelusta
-
13:46
Sotilas spekuloi kovapanosammunnoissa pimahtamisellaan ja esimiehensä ampumisella – "Näin punaista"
-
13:22
Tapparan riveistä huolestuttava tieto – Liigan kriisipesäkkeeltä pöytään yllätysveto
-
13:05
Mika Poutala muistaa yhä erityisesti yhden näyttävän tempun TTK-kaudeltaan: "Monta kertaa meinasi kuristua"
-
13:04
Tähtikapteeni hölmöili pelikiellon huippuotteluun – Ronald Koeman kävi kierroksilla tuomarin toiminnasta
-
12:52
Kamala Harris aikoo vahvistaa kyvykkyytensä toimia presidenttinä – julkistaa lääkärintodistuksen
-
12:24
Vasemmistoliitto: Suomen ei pitäisi osallistua Naton ydinaseharjoitukseen
-
12:11
Uutuuskirja: Marin "pahensi tilannetta", kun Putin suunnitteli sotaa
-
11:44
Mitä ihmettä? Huolta herättänyt räjähdelaiva Ruby pysähtyi lähelle Britannian vaarallisinta hylkyä
-
11:42
Osa hyvinvointialueista lisännyt vuokratyövoiman käyttöä roimasti
-
11:33
Ukraina iski tuhoisasti – palo roihuaa
-
11:32
Maa- ja metsätalousministeri Essayah Uutisextrassa: Osalla kunnista liikaa tietoa vesihuollosta verkkosivuillaan – hybridiuhat olemassa
-
11:32
Kuningas Charles ottaa pian suuren askeleen ensimmäistä kertaa syöpädiagnoosinsa saamisen jälkeen – lääkärit valvovat tarkasti vierellä
-
11:30
Toimi näin, jos näet hirven juoksemassa moottoritiellä
-
11:17
Supertähti nurmelle Helsingissä? Englannin romahduksella jättimäinen seuraus
-
Lataa lisää