Formula ykkösten seitsenkertaisen maailmanmestarin Michael Schumacherin entinen tallitoveri Johnny Herbert kertoi Lucky Blockin haastattelussa saksalaislegendan juhlimistavoista.
Herbert ajoi Schumacherin kanssa vuosina 1994-1995 Benettonilla. Schumacher voitti tuolloin ensimmäiset maailmanmestaruutensa. Herbertin mukaan vanhemman sukupolven kuljettajilla oli helpompaa juhlinnan suhteen.
– Sosiaalinen puoli oli parempaa minun aikanani. Suurin juhlamme oli Adelaidessa kauden päätöskisan jälkeen. Kaikki menivät samaan baariin tai yökerhoon, Herbert sanoi.
Schumacherin kohdalla kuvio oli tuttu joka vuosi.
– Michael oli jo kovassa humalassa aikaisin illalla ja hänen "biletemppunsa" oli sellainen, että hän meni jonkun luokse ja repi paidan pois, jolloin napit lensivät kaikkialle. Silloin tiesit, mitä oli luvassa. Silloin oli yksinkertaisempaa, Herbert totesi.
Kuljettajien yksityiselämä pysyi ennen paremmin piilossa yleisöltä. Sosiaalisen median tulo on Herbertin mukaan muuttanut kaiken.
– Nyt ei voi mennä mihinkään ilman, että sinusta otetaan kuvia. Kuljettajilla on yhä hauskaa, mutta sitä kontrolloidaan tarkemmin ja kaikki tapahtuu suljettujen ovien takana, Herbert kertoi.
Schumacherin pikkuveli Ralf kertoi aiemmin tällä viikolla, että hän saattoi juhlia veljensä kanssa auringonnousuun asti.
– Vuoden 2003 lopussa oli erityisen hurjaa, housutkin olivat revitty rikki, sen muistan edelleen. Mutta se kuuluu asiaan. Hänellä oli minun tallipaitani yllään, minä otin joltain toiselta paidan, Ralf Schumacher kertoi tag24.de -sivustolle.
Useat kuljettajat saivat vuonna 2003 Schumacherin mestaruuteen päättyneen kauden päätösjuhlissa trukkikyydin varikolta hotellille.
– Minä olin myös siellä. Se on hauska muisto ja olen iloinen, että minulla on sellaisia, Schumacher päätti.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää