Ympäristöministeri Ville Niinistön mielestä pitkittyvää jäteveden valumatilannetta ei yksinkertaisesti saisi tapahtua. Niinistö kehottaa Talvivaara-yhtiötä katsomaan itseään peiliin.
Niinistö lähtee huomenna Talvivaaraan paikan päälle katsomaan tilannetta.
Ministeri ei ota kantaa siihen, pitäisikö Talvivaaran suhteen harkita jo niin sanottua hallinto-pakkoa eli sulkea paikka väliaikaisesti kunnes jäteveden valuman syy on selvitetty.
Itse asiassa Niinistöllä ei ole oikeutta ottaa kantaa koko asiaan:
– Oikeuskansleri on ottanut kannan, että minulla ei ole oikeudellista asemaa ottaa kantaa asiaan.
Talvivaaran valvontavastuu kuuluu Kainuun Ely-keskukselle ja siihen on myös ministeriössä tyytyminen.
Ministeri voi perustaa työryhmiä ja antaa ohjeita valvontaan.
– Kansalaismielipide näyttää olevan, että jo riittää. Aivan sama tunne on itselläni, että jo riittää.
Katso Keimo Lehtiniemen juttu (Kymmenen uutiset 7.11.2012)
Sumo video id
Talvivaaran metallitehdas tuotantoon viikonloppuun mennessä
STUK: Jäteveden uraanista ei toistaiseksi vaaraa ihmisille

