Ylilääkäri: Surkuhupaisaa, että lääkäriksi pyritään vilpillisesti

Valelääkäriuutinen on järkyttänyt tänään alan ammattilaisia eri puolilla maata.

Tapaus on herättänyt huolta erityisesti niissä paikoissa, joissa valelääkäriksi epäillyn Esa Antero Laihon on kerrottu olleen töissä.

- On aina järkyttävää, kun tällaista tapahtuu. On myös surkuhupaisaa, että lääkärin ammatti on näin suosittu, että siihen pyritään jopa vilpillisin keinoin. En tiedä, houkuttaako työssä raha vai mikä, mutta itse ainakin näen tämän työn niin vastuullisena, että en voi ymmärtää, että joku uskaltaa ryhtyä siihen huonolla koulutuksella, Lahden kaupunginsairaalan johtava ylilääkäri Merja Valjakka-Heimola pohtii.

Lahden kaupunginsairaala käytti Laihon palveluita muutaman kuukauden viime vuonna. Se kuitenkin irtisanoi sopimuksen vuosi sitten kustannussyistä.

Vakavilta hoitovirheiltä ilmeisesti vältytty

Esa Antero Laiho on Valviran mukaan hoitanut vuosien mittaan tuhansia potilaita vanhusten vuodeosastoilla.

Toistaiseksi ei ole tullut ilmi vakavia hoitovirheitä. Niitä ei ole ilmennyt myöskään Lahdessa.

- Joudun työni puolesta seuraamaan pitkäaikaishoidossa olevien sairaskertomuksia, eikä ainakaan niiden perusteella ole herännyt epäilyjä kyseisen lääkärin tai hänen yrityksensä muiden lääkäreiden työn laadusta, Valjakka-Heimolla kertoo.

Lahdessa on kuitenkin varauduttu vastaamaan kaikkiin potilaiden yhteydenottoihin ja selvittämään mahdolliset epäilyt tapaukset perin pohjin.

- Jos joku alkaa epäillä asiaa, käymme sairauskertomukset läpi yksilökohtaisesti ja selvitämme, mitä asioita on hoidettu ja onko mahdollista, että olisi tullut virheitä.

Mitä sitten, kun tukilauta pettää?

Lahden kaupunki tarkasti Esa Antero Laihon taustat Lahden sosiaali- ja terveystoimialan sääntöjen ja vallalla olevan käytännön mukaisesti Valviran Terhikki-rekisteristä.

Monesti kollegat tunnetaan Merja Valjakka-Heimolan mukaan jopa henkilökohtaisesti.

- Suomessa lääkäripiirit ovat niin pienet, että aina joku tietää tai tuntee toisen opintojen tai työn kautta. Nyt kun on mahdollisuus opiskella lääkäriksi myös ulkomailla, lääkäreiden yhteisö ei toimi entisellä tavalla.

Jos rekisteriinkään ei voi luottaa, keinot ovat vähissä.

- Tämä tapaus on kyllä pannut miettimään, mihin enää voi luottaa. Tähän asti on aina ajatellut, että Valvira on se meidän takalautamme, johon voi turvautua aina. Tässä kohtaa rekisteri kuitenkin ilmeisesti petti.

Lue myös:

    Uusimmat