Ylikuumeneminen uhkaa yhä Kiinan taloutta

Osa yrityksistä on ollut haluttomia noudattamaan hallituksen määrittämää talouspolitiikkaa, koska se vie niiltä tuottoisen tulonlähteen.

Kiinan pääministeri Wen Jiabao varoittaa, että talouden ylikuumenemisriski on maassa edelleen suuri. Kiinalaislehdistö kertoo hallituksen määränneen lisää makrotaloudellisia kontrollitoimenpiteitä, joilla tähdätään talouden rauhoittamiseen.

-Kontrollitoimet ovat vasta alkuvaiheessaan, vaikka edistystä onkin jo saavutettu. Menestyksemme ei ole vielä vakaalla pohjalla, Wen sanoi People's Daily -lehdessä.

Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Kiinan talouskasvu hidastui 9,6 prosenttiin, kun ensimmäisellä neljänneksellä kasvuvauhti oli vielä 9,8 prosenttia.

-Hetkenkin herpaantuminen voi nyt johtaa siihen, että kaikki saavuttamamme on mennyt hukkaan, Wen varoitti.

Lehtihaastatteluissa pääministeri patisti maakunta- ja paikallishallituksia noudattamaan hallituksen määrittämää talouspolitiikkaa. Osa niistä on ollut haluttomia hidastamaan annettujen ohjeiden mukaisesti maankäyttöoikeuksien myöntämistä ja myyntiä, koska se vie niiltä tuottoisen tulonlähteen.

Toiset ekonomistit ovat sitä mieltä, että Kiinan hallituksen määräämät talouden suitsimistoimet ovat olleet liian rajuja ja ajaneet erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset ahtaalle.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat