Yli kolmesataa norsua on kuollut mystisesti Botswanassa – syyksi epäillään neurologista sairautta: "Mahdollisuutta taudin leviämisestä ihmisiin ei voida sulkea pois"

Yli kolmesataa norsua on kuollut mystisesti Botswanassa – syyksi epäillään neurologista sairautta:"Mahdollisuutta taudin leviämisestä ihmisiin ei voida sulkea pois" 1:05
Botswanan viranomaisten mukaan syytä elefanttien kuolemille ei tiedetä.

Kahden kuukauden aikana satoja norsuja on löydetty kuolleena Botswanassa, kertoo BBC.

Luonnonsuojelujärjestö National Park Rescuen suojelujohtaja Niall McCann kertoi botswanalaisten kollegojensa löytäneen jopa 350 norsun ruumiit Okavangon suoalueella.

Botswanan viranomaisten mukaan syytä elefanttien kuolemille ei tiedetä.

Syyn ei kuitenkaan uskota olevan salametsästys, sillä kuolleiden norsujen syöksyhampaat ovat yhä paikallaan ja mysteeriset kuolemat vaikuttavat koskevan vain norsuja.

– Vain norsut näyttävät kuolevan. Jos salametsästäjät olisivat käyttäneet myrkkyjä niiden tappamiseen, myös muita eläimiä löytyisi kuolleena, McCann kertoo.

Varmaa ei kuitenkaan vielä ole, onko kyseessä myrkytys vai jokin sairaus.

– Se, miten norsut kuolevat kaatuen naamalleen, sekä havainnot norsuista kävelemässä ympyrää viittaavat jonkinlaiseen neurologiseen sairauteen.

Pelko uudesta sairaudesta

Koronaviruspandemian vuoksi pelot uudesta eläimestä ihmiseen leviävästä sairaudesta ovat heränneet.

– Kyllä, tämä on luonnonsuojelun kannalta katastrofi – mutta sen muuttuminen myös kansainväliseksi terveyskriisiksi on olemassa eikä mahdollisuutta taudin leviämisestä ihmisiin voida sulkea pois, McCann kertoo.

Hänen mukaansa riski on olemassa erityisesti, jos mahdollisen norsuja tappaneen taudin aiheuttajaa löytyy vedestä tai maaperästä.

Kuolleista norsuista otettuja näytteitä tutkitaan parhaillaan, ja viranomaiset uskovat saavansa vastauksia muutaman viikon päästä.  

Singaporessa maan historian suurin norsunluun takavarikko – lastissa myös tonneittain muurahaiskävyn suomuja 1:03
Norsujen salametsästys uhkaa uhanalaista lajia. Viime vuonna Singaporessa takavarikoitiin valtava määrä norsunluita.

Lue myös:

    Uusimmat