Ympärivuorokautista hoivapaikkaa odotti Suomessa viime vuoden lopussa noin 2 200 ikääntynyttä.
Asia ilmenee Hyvinvointiala Halin tiistaina julkaisemasta selvityksestä. Verrattuna viime vuoden alkupuoliskoon hoivajonot olivat lyhentyneet noin 200 ihmisellä.
Kyseinen paikkaa odottavien määrä kattaa vain palvelupäätöksen saaneet. Halin mukaan tämän lisäksi on valtava määrä ikääntyneitä, jotka odottavat palvelutarpeen arviointia.
Jonot ovat lyhentyneet 16 hyvinvointialueella, mutta samanaikaisesti kasvaneet kuudella alueella.
Keski-Pohjanmaalla hoivapaikkaa jonotetaan keskimäärin kauemmin kuin lain sallimat kolme kuukautta, kun taas Päijät-Hämeessä ja Satakunnassa hoivaan pääsee keskimäärin alle kuukaudessa.
Lue myös: Hallitus vierittää vastuuta hyvinvointialueille
Ulosteissa virumista, nälkää ja kuolleisuutta – nyt tuli varoitus Suomen synkästä suunnasta
Hali: Hoivajonoja mahdollista purkaa
Halin sosiaalipalvelujohtajan Laura Lindebergin mukaan hoivajonoja olisi mahdollista purkaa. Hän muistuttaa, että hyvinvointialueiden ensisijainen tehtävä on järjestää palvelut alueensa asukkaille, ei tuottaa niitä itse.
