Yksinäisyys, koulukiusaaminen, somen valheellisuus, lähisuhdeväkivalta ja yhdenvertaisuus. Kaikki ovat raskaita ja tärkeitä aiheita, jotka koskettavat Haloo Helsinki! -yhtyeen jäseniä Mielinauha-kampanjassa

Neljän kopla – Elli, Jere, Jukka ja Leo – on pitänyt yhtä jo viidentoista vuoden ajan. Heistä joidenkin kohdalla se tarkoittaa yhteistyötä yli puolet omasta elämästä. Persoonien erilaisuus on rikkaus ja erottuu jo iltapäivän tapaamisessa

Elli on boheemi taiteilijasielu, Jere mietiskelyyn taipuva analyytikko, Leo puhelias hetkessä eläjä ja Jukka porukan pidättyväisin ja rauhallisin

Pitkäaikainen yhdessäolo, työskentely ja menestys ovat tuoneet mukanaan monta oppia musiikkibisnekseen perehtymisen lisäksi.

– Olen oppinut pitkäjänteisyyttä ja paksunahkaisuutta, sekä oppinut löytämään näinkin nuorena kipinän esimerkiksi kirjoittamiseen, Elli sanoo. 
– Olen joutunut altistamaan itseni alastomaksi maalitauluksi, Jere sanoo. – Jos somessa on viidensadan positiivisen kommentin joukossa yksi negatiivinen, vain se jää mieleen; eivät ne 499 kiittävää. Sanat ovat välillä satuttaneet niin, että palautteeseen on joutunut koulimaan itseään. 
– Henkistä vahvuutta ja periksiantamattomuutta, Jukka vastaa. – Keikka bussissa on käyty läpi jopa murrosiät. Olen iloinen, että pääni on näinkin terve.

Leo sanoo oppineensa vastuunottoa ja tavoitteellisuutta: että voi saada aikaiseksi ja saavuttaa päämääriään.

Elli

Pystymme puhumaan keskenämme kaikesta

Jokainen on oppinut selvästi myös kuuntelemaan toinen toistaan. Kukaan ei puhu toisen päälle, eikä keskeytä tämän ajatuksia. Elli hymyilee välillä ovelasti sisäänpäin, Jukka hihittelee omille mielikuvilleen.

– Olemme aika hyvin hyväksyneet sen, millainen toinen on. Matkan aikana särmät ovat hioutuneet, eikä kärähdyksiä tule enää kovin helposti, Jere sanoo.

Luovissa ratkaisuissa enemmistön äänet ratkaisevat, sekä tietysti tuottajilla ja levy-yhtiöllä on omat mielipiteensä ja sanottavansa asioihin. Tuoreimmalta levyltä muut bändin jäsenet pohtivat, otettaisiinko mukaan Jeren Tulikärpäset-kappale: ”Muistatko kuinka aina kuviteltiin, että maailmaa muutetaan…” Jere piti pintansa ja vähitellen toisetkin lämpenivät Tulikärpäsille. Kappale on sittemmin ollut radio listojen ykkösenä. Jere ja Leo jaksavat pitää yllä ryhmädynamiikkaa siinä missä Ellin ja Jukan on välillä päästävä latautumaan yksikseen.

– Elli toimii joskus fiilispohjalta. Silloin huomautan, että ei tämä miettimällä ratkea. Vahvuutemme on, että pystymme puhumaan keskenämme kaikesta. Asioita pitää tehdä, että päästään eteenpäin, Jere sanoo.

Biisit koskettavat ja antavat toivoa

Bändille kappaleista tulviva palaute velvoittaa.

– Kuolemaa tai menetystä käsittelevien kappaleiden synkähköt sanat ovat antaneet monille kuulijoillemme tukea menetyksen hetkellä, Elli sanoo. Hän ottaa esimerkiksi biisin Kevyempi kantaa: ”Ja yöllä kun mä katsoin taivasta niin säihkyvää, niin tiedän pääsit perille elämään. 
– Mutta on meidän lauluissamme myös toivoa, esimerkiksi kappaleessa Terveisin mä. Surun ja toivon keskellä niistä kehkeytyy selviytymistarinoita. Kuulija voi oivaltaa jotakin olennaista ja päästä yli pahimmasta, Elli sanoo.

Hänen tekstejään voi nykyisin nähdä vaikkapa kuolinilmoitusten muisto värssyissä.
– Kirjoittaessani minun on pakko päästä purkamaan oma fiilis ja tunne. 
– On iso luottamuksen osoitus, kun kuulija kertoo, miten jokin biisi on häntä koskettanut, Jere sanoo.

Hän oli parikymppinen, kun ravintolassa eräs vanhempi nainen tuli kiittämään keikan jälkeen. Samalla nainen kertoi kohtalokkaan tarinansa: hän oli ollut synnyttämässä peheen esikoista. Puoliso oli kiirehtinyt synnytyssairaalaan, mutta ajoi matkalla kolarin ja menetti henkensä. Synnytyssalissa radiossa soi kappale Vapaus käteen jää. Aina kun nainen myöhemmin kuuli kappaleen, hän muisti kohtalon hetket.

– Biisit vievät muistoihin. Olen palannut tuohon tarinaan mielessäni monesti, Jere sanoo. – En itse pystyisi kertomaan toiselle noin suoraan tunteistani. Musiikillamme on arvo ihmisille, hän hiljentyy. 
– Eräs suomalainen huippujalkapalloilija paljasti, että kappaleesta Maailman toisella puolen tuli hänelle tärkeä, kun hän koki koti-ikävää pelatessaan ulkomailla, Leo sanoo.

Myös Jukalle on kerrottu, miten yhtyeen kappaleet ovat antaneet voimaa vaikeissa elämäntilanteissa.

Musiiikki on kuin vertaistukea

Musiikki saattaa helpottaa vastoinkäymisissä. Elli kuuntelee itse mielellään lauluja, joissa on melankolinen teksti.

– Musiikki on kuin vertaistukea. Tuskailen toisinaan, kuinka voisin muuttaa maailmaa. Joihinkin teksteihin pystyn upottamaan maailmanparannusta. Ilman sitä tuntisin oloni voimattomaksi.

Jere kuvailee, miten musiikille voi ikään kuin jakaa osan omasta taakastaan tai täydentää sillä päivän tunnetiloja.

– Jos hyppään autoon negatiivisella mielellä, piristävä musiikki nostaa omaa fiilistä, tai surumielinen biisi antaa minun rypeä omissa mielentuskissani, hän sanoo. 
– Musiikki on tunteiden jatke, Leo sanoo. 
– Sen avulla voin luoda ja täydentää tunnetilojani tai buustata urheilusuoritusta.

Jukka kertoo velloneensa kouluaikojen sydänsuruissaan musiikin mukana.
– Jään välillä jumiin ajatuksiini. Sitten tulee sopiva biisi, mieli kirkastuu ja kaikki on taas hyvin.

Luottohenkilölle voi myös hehkuttaa

Elli pohtii koulukiusaamista ja somen valheellista kuvastoa.

– Kukaan ei lopulta ulkoapäin tiedä, mitä kauniiden postausten pinnan alla kytee. Toki nettimaailmasta löytyy myös vertaistukea ja sieluntovereita. Yksinäisyyden kokeminen askarruttaa minua, olipa kyseessä sitten vanha tai nuori ihminen. Onneksi on olemassa auttavia väyliä, kuten palvelevia puhelimia, joihin voi vaikeina hetkinä soittaa. 
– Some on kaksiteräinen miekka, Jerekin toteaa. – Median ja somen kautta välittyy valtavia suorituspaineita: riitänkö minä? Mitä enemmän suorittaa, sitä nopeammin ajaa itsensä loppuun. Vaikka haluaa saavuttaa unelmansa, olisi osattava myös pysähtyä. Siihen oppii vain kantapään kautta. 
– Mielen taakka tuntuu edelleen olevan tabu, Jere sanoo. – Tarvitaan myös uskallusta lähteä puhumaan ja hakea apua ongelmiin. Luottohenkilölle on saatava hehkuttaa myös hyvistä asioista ja onnistumisista. 

Hän on itse löytänyt rauhoittumisen meditoimalla ja joogaamalla.

– Ylipäätään liikunta purkaa energiaa. Huolista puhuminen ei ole helppoa, mutta ei ole kuunteleminenkaan. Jo pelkkä kuunteleminen voi auttaa, jos toinen haluaa purkaa tuntojaan.

Kivut ei ole vertailukelpoisia

– Usein tekisi mieli tarjota toiselle heti ratkaisua, Elli puuttuu puheeseen. 
– Olisi hyvä löytää omat keinot hallita mieltä silloin, kun kaikki on vielä hyvin, Jere sanoo. 
– Totta. Terapiaan kannattaisi mennä silloin, kun asiat eivät ole ihan rempallaan. Jokainen kokee kipunsa eri tavalla, ne eivät ole vertailukelpoisia.

Jukan mieltä painavat pandemian vaikutukset kodeissa.

– Lähisuhdeväkivalta on lisääntynyt. Kuinka ihmiset oikeasti jaksavat neljän seinän sisällä? On tärkeää lisätä tietoa siitä, että apua on löydettävissä. 
– Mielinauha-kampanja on loistava tapa tuoda ongelmia esille, Leo sanoo.

Hänestä on ollut järkyttävää seurata, miten epätasa-arvoisesti kulttuuri-, urheilu- ja ravintola-aloja on kohdeltu pandemian aikana.
– Kannatan tasa-arvoa, ryhmä- ja joukkuehenkeä, jossa kukaan ei ole toista tärkeämpi.

Ystävyys alkoi jo kouluaikoina

Jere ja Leo ovat tunteneet toisensa tarhaikäisistä asti, Jukka tuli messiin yläasteella. He ovat Suutarilan musiikki luokan kasvatteja. Elli kävi ala- ja yläasteensa Pakilassa. Ellin kotona kuunneltiin Suomi-rokkia. Juicen kappaleista tulivat niin Einarin polkupyörä kuin Viimeinen kylähullu. Jeren perheessä soi suomalainen kevyt iskelmä-musiikki.

– Musiikkimakuni mullisti rock-musiikin vaarallisuus ja Leon vaikutus musiikkiluokan ala-asteella.

Leo pääsi isänsä kanssa jo kaksivuotiaana Metallican keikalle.

– Käänteentekevää oli päästä seitsemän vuotiaana katsomaan Michael Jacksonin keikkaa. En ikinä unohda, miten Jackson saapui paikalle raketilla.

Jukka kantoi omaan huoneeseensa kattiloita ja äitinsä kudinpuikkoja. Rumpalin ura oli selvillä varhain. Hän ihaili Hurriganeseja ja Elvistä.

Harva seikka toisessa yllättäisi

”Vitsi, teitä on neljä! Voitte aina pallotella kimpassa asioita”, yhtyeen jäsenille huokaistaan joskus.
Leo, mikä Ellin teko loksauttaisi suusi auki?

– Jos Elli tilaisi ravintolassa kunnon pippuripihvin! Ellihän on kasvissyöjä. 
– Minua hämmästyttäisi, jos Leo sanoisi, ettei hän tykkää kissoista, Elli sanoo. – Leo on kissamies. 
– Jos Jere sanoisi minulle, että olet ihan paska rumpali, Jukka toteaa.
– Ja jos Jukka ilmoittaisi, että mä lähden, pitäkää tunkkinne, Jere sanoo. 

Kuinka Haloo Helsinki! kiteyttäisi omien biisiensä sanoman yhteen virkkeeseen?

– Anna niin muiden kuin itsesi elää omannäköistä elämää aliarvioimatta kenenkään tuskaa, Elli sanoo.
– Kunnioita muita ihmisiä, vaikka et kaikkea ymmärtäisikään, Jukka sanoo.
– Maailma on tehty meitä varten, Leo heittää.
– Vaikka käsittelemme isoja aiheita, niin hyviä kuin ikäviä, silti on aina toivoa, Jere sanoo.
– Hei pitäisikö meidän hankkia yhteinen maskotti ja nimetä se Toivoksi? joku keksii.
– Hankitaan Toivo-koira!
– Niin, Elli pitäisi sitä pentuvaiheen ajan, ja sen jälkeen se kannettaisiin vähin äänin Jukalle, joka hoitaisi sitä vuosikaudet, tiivistää Jere.

Kyllä he taitavat tuntea toisensa läpikotaisin, niin hyvin kuin toinen on mahdollista tuntea.