Artistille ja musiikintekijä Jenni Vartiaiselle kokemukset ja ihmisten kohtaaminen ovat osoittaneet, että elämään kuuluu myös vaikeita hetkiä, jolloin tarvitaan toisten tukea.
Kevään 2025 Mielinauha-kasvon, Jenni Vartiaisen, oma tukiverkko koostuu läheisistä ihmisistä, perheestä ja ystävistä. Omaan perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta, myös veli ja vanhemmat ovat läheisiä.
”Olen onnekas, kun minulla on myös niin ihana laajennettu perhe, johon kuuluu ystäviä eri vuosikymmeniltä, eri maista ja eri taustoista.”
”Tykkään omasta vaihtelevasta arjestani ja olen tottunut siihen. Ainoa asia, joka toistuu päivästä toiseen, on aamukahvi.”
Kiireisessä arjessa Jenni huolehtii itsestään ja mielestään muun muassa harrastamalla pilatesta, nukkumalla hyvin ja käymällä luonnossa ja omissa lempipaikoissaan, ja joskus harvoin kun pääsee niin New Yorkissa, jossa hän asui vuosia.
Luistelijasta musiikintekijäksi
Kun Jenni katsoo omaa elämäänsä taaksepäin, yhdeksi merkityksellisimmistä käännekohdista nousee oman taitoluistelu-uran katkeaminen selkävamman vuoksi 16-vuotiaana. SM-tasolla luistelleen Vartiaisen unelmat ja tavoitteet luistelijana loppuivat siihen.
”Vaikka silloin oli vaikeaa, jälkikäteen ajateltuna loukkaantuminen oli iso siunaus, koska sen jälkeen löysin laulamisen.”
Musiikki oli ollut mukana Jennin elämässä aina, mutta hän oli nähnyt itsensä enemmän huilistina tai pianistina, ei niinkään laulajana.


