YK: Juutalaissiirtokunnat valtaavat Länsirannan lähteitä

Ma'ale Adumim on ylellinen israelilainen nukkumalähiö keskellä Juudean autiomaata ja Länsirantaa. Kuva otettu 30. toukokuuta 2011.
Ma'ale Adumim on israelilainen nukkumalähiö keskellä Juudean autiomaata ja Länsirantaa. Kuva otettu toukokuussa 2011. Kuvituskuva.
Julkaistu 19.03.2012 16:22(Päivitetty 28.03.2012 21:45)

Israelilaiset ovat ottaneet Länsirannalla haltuunsa kymmeniä lähteitä ja estäneet palestiinalaisten pääsyn niille osittain tai kokonaan, sanoo YK:n humanitaarisen avun järjestö Ocha raportissaan.

Ochan mukaan siirtokuntalaisten valvonnassa oli viime vuonna 56 lähdettä, joista useimmat sijaitsevat Israelin hallinnassa olevalla alueella.

Palestiinalaiset tarvitsevat lähteiden vettä etenkin kasteluun ja eläinten ruokkimiseen. Kun veden saanti estyy, maanviljelijät saattavat joutua jopa lopettamaan viljelyn.

Raportin mukaan siirtokuntalaiset haluavat houkutella joillekin alueille matkailijoita ja rakentavat niille uima-altaita sekä piknikkipaikkoja ilman lupia.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat