Yhteiskäyttöautot eivät lähde lentoon Suomessa – DriveNow panee lapun luukulle: "Emme ole löytäneet ratkaisua"

Näin toimii vuokra-autoilun mullistava DriveNow 1:10
Miten DriveNow toimii? MTV Uutiset tutustui yhteiskäyttöautopalveluun talvella 2018.

OP-ryhmän ylläpitämä DriveNow-yhteiskäyttöautopalvelu lopettaa toimintansa Suomessa.

Euroopan johtaviin yhteiskäyttöautopalveluihin lukeutuva DriveNow on ilmoittanut lopettavansa toimintansa Suomessa. Palvelu on toiminut Helsingissä keväästä 2017 lähtien finanssikonserni OP:n pyörittämänä.

Palvelun toiminnasta OP:ssa vastaava Lauri Tolvas kertoo STT:n haastattelussa, ettei palvelu ole jatkumassa toisen yhteistyökumppanin tai muun järjestelyn kanssa.

– Olemme tarkastelleet tuota liiketoimintaa jonkin aikaa, emmekä ole onnistuneet löytämään sellaista ratkaisua, mikä olisi mahdollistanut tuon palvelun jatkumisen, Tolvas harmittelee STT:lle.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan palvelun toiminta lakkaa Euroopassa Helsingin lisäksi Lontoossa, Firenzessä ja Brysselissä. Tukholmasta DriveNow vetäytyi jo kesällä 2018 palvelun suosion jäätyä heikoksi.

Kuukausi jäljellä

Suomessa DriveNow-palvelun viimeinen operointipäivä on lauantai 29. helmikuuta. Palvelua voi käyttää lauantaihin klo 23.59 asti, mutta tämän jälkeen autoja ei ole enää saatavissa. DriveNow:n verkkosivuilla huomautetaan, että palvelun päättymisen lähestyessä autoja voi olla saatavissa vähemmän kuin normaalisti.

– Olemme todella surullisia päätöksestä ja pahoillamme asiakkaillemme koituvasta harmista, DriveNow kertoo verkkosivuillaan.

– Uskomme edelleen vakaasti, että yhteiskäytössä on liikkumisen tulevaisuus. Vähemmän autoja kaupunkeihin, enemmän yhteiskäyttöä, enemmän sähköautoja.

DriveNow:lla on Helsingissä 150 autoa.

Yhteiskäyttöautoilla vaikeaa Suomessa

Nesteen viime kesänä toteuttaman kyselyn perusteella yhteiskäyttöautoilla on ollut vaikeuksia saavuttaa jalansijaa Suomessa. Kyselyyn vastanneista autoilijoista ainoastaan seitsemän prosenttia oli kiinnostunut yhteiskäyttöautoista, kun edellisvuonna luku oli 15 prosenttia.

Saksassa, Sveitsissä, Tanskassa ja Venäjällä yhteiskäyttöautoilu on Nesteen mukaan selkeästi kasvava trendi. Moskovassa yhteiskäyttöautoja käytetään toiseksi eniten koko maailmassa.

– Naapurimaissamme suosio vaihtelee ja aika näyttää, mihin suuntaan tilanne meillä Suomessa kehittyy, sanoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen.

DriveNow:n lopettamisesta Suomessa uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lähteet: DriveNow, STT, Helsingin Sanomat, Neste

Lue myös:

    Uusimmat