Yhtä vuoden 2018 suurimmista hiteistä epäillään plagiaatiksi: ”Tiesin aina, että hän on saanut vaikutteita biisistäni”

Childish Gambinon This is America -kappaletta on kuunneltu YouTubessa yli 300 miljoonaa kertaa.

Childish Gambino -taiteilijanimellä esiintyvän Donald Gloverin valtavaa This is America -hittiä epäillään sosiaalisessa mediassa plagiaatiksi. Moni epäilee Gloverin matkineen kappaleessa tuntemattomamman räppärin, Jase Harleyn, teosta American Pharaoh, joka julkaistiin vuonna 2016.

Kohu sai alkunsa Redditistä, kun joku havaitsi kappaleiden samankaltaisuuden ja vertasi niitä keskenään. Pian Jase Harley kertoi olevansa samaa mieltä: Gloverin kappale todella muistuttaa hänen biisiään.

Harley ei kuitenkaan ole haastanut Gloveria asian tiimoilta, vaan toteaa Instagramissa, että kopioiminen ja olemassa olevien kappaleiden sämpläys kuuluu hiphop-kulttuuriin.

– Kappaleeni on henkilökohtainen ja tärkeä minulle. Olen menettänyt parhaita ystäviäni ja perhettä aseväkivallalle. En tehnyt kappaletta rahasta. Se oli terapiaa ja mahdollisuus herättää keskustelua. Tiesin aina, että This is America -kappaleessa on vaikutteita biisistäni, mutta en ollut huolissani, hän kirjoittaa.

Glover itse ei ole osallistunut keskusteluun kappaleen alkuperästä. Hänen managerinsa on kuitenkin kiistänyt kaikki plagiointisyytökset.

Kuuntele Jase Harleyn kappale alta.


Lue myös:

    Uusimmat