Year Gone: Secrets for Sale

(12 Months / Playground)

Oululaislähtöinen rokkiporukka Year Gone on lukuisten keikkojen lisäksi tuttu myös TV:stä. Yhtyeen basisti Jani Rasimus on jo monen vuoden ajan ollut yksi tanssitähtien opettajista Tanssii tähtien kanssa –ohjelmassa ja rumpali Jussi Väänänenkin on kilpatanssija ja myös hänet on nähty miljoonayleisöjä tavoittavassa suosikkiohjelmassa. Bändin esikoisalbumi on kaukana tanssiohjelman pukuloistosta, tätä kuunnellessa voi tuntea bändin hien roiskumassa naamalle.

Lähimmät verrokit taitavat olla mm. länsinaapurista tulleet, jo uransa päättänyt The Hellacopters ja tauolla toistaiseksi oleva Backyard Babies, tanskalainen D-A-D sekä kotoiset Flaming Sideburns ja Michael Monroe.

Levyn hittibiisi ei ole nimestään huolimatta jo viime kevään MM-jääkiekkokultajuhlien aikaan julkaistu Hit Song, vaikka mainio rymistely onkin. Hittibiisin manttelin saa vetää ylleen kakkosbiisi, sinkkunakin julkaistu Could it Be More Monday? Rennolla otteella eteenpäin rullaava kappale sisältää tarttuvan kertosäkeen ja hyvän melodian.

Muita herkkupaloja ovat nelosbiisi, Rasimuksen bassointrolla starttaava Everything for Me, avausraita Anything I Can Do, sinkun b-puolena julkaistu Smile Like a Killer, hyvällä draivilla rullaava On My Way sekä levyn päättävä nimibiisi Secrets for Sale. Aiemmin Hit Song –sinkun kanssa julkaistu To Day on jäänyt levyltä pois, mutta se ei haittaa. Levy on hyvä näin, 12 biisin jämäkkänä pakettina. Ehdottomasti parhaita viime aikoina julkaistuja rocklevyjä.

Lue myös:

    Uusimmat