Will Smith parodioi poikansa kappaleen musiikkivideoa – nyt mukana biisin uudella versiolla

Will Smith hyppäsi poikansa Jaden Smithin Icon-kappaleen reggeaton-versioon.

Video: Kuuntele Will Smthin ja Jaden Smithin yhteinen kappale

Näyttelijä Will Smith on poikansa Jaden Smithin uudella Icon Reggeaton Remix -kappaleella mukana. Tämä on ensimmäinen kerta, kun isä-poika duo tekee yhdessä musiikkia. Will Smithillä on kattavan näyttelijänuran lisäksi vahva musiikkitausta ja isoja hittejä vyön allaan.

Smithin poika Jaden on sen sijaan muutaman elokuvaroolin jälkeen keskittynyt viimeaikoina pääasiassa musiikkiin. Jadenin esikoisalbumi Syre julkaistiin viimevuoden puolella.

Icon on Syre-levyn suurin hitti, joka on kerännyt YouTube-sivustolla lähes 80 miljoonaa näyttökertaa. Uudella latino-henkisellä Reggeaton Remixillä kuullaan myös latino-artisti Nicky Jamia. Lisäksi Nicky Jam ja Will Smith esiintyvät yhdessä jalkapallon MM-kisojen virallisella kisakappaleella.

Will Smith on jo aiemmin pilaillut poikansa Icon-kappaleen kustannuksella julkaisemalla videon itsestään parodioimassa poikansa kappaleen musiikkivideota. Smith muun muassa esittelee videolla poikansa tapaan kenkiään, hänellä tosin on jalassaan vain aamutohvelit.

– Olen ylpeä sinusta! Yli 100 miljoonaa suoratoistokertaa! Smith hehkuttaa parodiansa päätteeksi, tehden selväksi, että kyseessä on kunnianosoitus Jadenille.


Aiemmin tässä kuussa Smith julkaisi omalla YouTube-kanavallaan videon, jossa hän räppää Jadenin ja Nicky Jamin julkaiseman ensimmäisen remixin päälle. Videolla ja uudella kappaleella kuullaan, kuinka Smith revittelee sekä englanniksi, että espanjaksi.

Lue myös:

    Uusimmat