Tänä aamuna Henna herää niin kuin monet muutkin äidit – kahvin tuoksuun, isän ja lapsen suukkoihin, äitienpäiväonnitteluihin. Vielä vuosi sitten pelko korvensi mieltä: Saankohan ikinä syliini omaa lasta?
Hennan ensimmäinen lapsi syntyi loppuvuodesta. Ensimmäiset kuukaudet ovat olleet täynnä ihmettelyä ja uuden oppimista, mutta kaikki on mennyt hyvin.
– Olen ehkä vielä enemmän koti-ihminen kuin ennen lapsen saantia tajusinkaan. Nautin olla vauvan kanssa, Henna sanoo.
Oma pienokainen antoi kuitenkin odottaa itseään. Ennen sitä onnellista keväistä päivää, kun raskaustesti viimein näytti plussaa, Henna joutui kokemaan monta pettymystä ja käsittelemään monenlaisia tunteita surusta ahdistukseen ja turhautumiseen. Oma lapsi oli ollut toiveissa jo vuodesta 2006.
– Minulle iski paha vauvakuume. Olimme olleet yhdessä poikaystäväni kanssa jo monta vuotta ja asuimme opiskelija-asunnossa. Poikaystäväni ei vielä silloin halunnut lasta, vaan hänen mielestään asiat piti tapahtua niin sanotussa oikeassa järjestyksessä – valmistuminen, työpaikka, avioliitto, kunnon asunto. Lista tuntui musertavalta, joten lapsikysymys aiheutti myös riitoja, Henna kertoo.
"Kaikki tuntui epäreilulta"
Kolmen vuoden ajan Henna ehti olla pahassa vauvakuumeessa ennen kuin lupa vauvalle annettiin.
– Ehkäisyn poisjättäminen oli vain jännittävää. Enää ei tarvinnut miettiä, haluammeko tätä. Olin lukenut, että usein raskautta joutuu yrittämään vuoden ja että se on normaalia, mutta kai silti luulin, että meillä ei kestäisi niin kauaa, Henna muistelee.
Raskauden yrittäminen on kuitenkin monelle yllättävän rankkaa henkisesti. Nainen etsii herkästi muutoksia kehostaan ja tuntemuksistaan, vaikka yrittäisi suhtautua tilanteeseen rennosti.