Vuosi sitten ovet avautuivat ja yleisö näki Ähtärin pandat ensimmäistä kertaa – näin Lumi ja Pyry ovat muuttuneet vuodessa: "Molemmilla painaa murrosikä päälle"
Vuosi sitten Ähtärin eläinpuistossa oli jännittävä päivä, kun valtavan pitkä projekti oli loppuhuipennusta vailla. Valmistelut, pitkä matka ja totuttautuminen oli tehty, nyt oli aika esitellä pandakaksikko Lumi ja Pyry yleisölle.
Pandahoitaja Anna Palmroth on oppinut vuodessa paljon hoidettavistaan. Eniten häntä on yllättänyt niiden luonne-erot.
– Molemmat tuottavat omat haasteensa hoitajalle. Lumi on arempi, mutta toisaalta leikkisämpi. Pyry on rohkeampi ja aktiivisempi, mutta kärsimättömämpi ja vaatii hoitajalta enemmän. Ruokaa menee sillä määrättömiä määriä joka päivä, se syö kuin murkkuikäinen poika tällä hetkellä, hän kuvailee.
– Ne eivät ole kaikista helpoimpia eläimiä, mutta hyvin on mennyt. Olen todella tyytyväinen siihen, että kaverit ovat kotiutuneet todella hyvin ja ruoka maistuu.
Palmrothin mukaan molemmilla pandoilla painaa murrosikä päälle, mikä tekee elämästä niiden kanssa haastavaa mutta kiinnostavaa.
– Pyryllä murrosikä näkyy reviirin merkkailuna ja kävelynä ja haisteluna. Se vahvistaa sitä omaa reviiriään ja kertoo olevansa kukkulan kuningas. Pyry myös enemmän hajottaa asioita kuin leikkii niillä.
– Lumi on toisina päivinä leikkisä ja aktiivinen ja hyvää pataa Pyryn kanssa, toisina päivinä se on hoitajia ja Pyryä kohtaan enemmänkin, että "saisinko olla yksin, en halua leikkiä teidän kanssanne".
Lumi ja Pyry vaihtavat ajoittain tarhoja, jotta ne tutustuisivat toistensa hajuviesteihin. Tämä saattaa edesauttaa kiimaan tuloa sekä aikanaan pandakaksikon lisääntymistä.
Ne jättävät toisilleen hajumerkkejä, joista toinen voi haistella "minkälaisia sydämiä sinne on tällä kertaa jätetty".
Hoito muuttuu vuodenajan mukaan
Tänä talvena pandoilla on riittänyt lunta, jossa telmiä. Ne ovat hauskuuttaneet tempuillaan yleisöä sekä paikan päällä Ähtärissä että suositussa pandalivessä.
Palmrothin mukaan pandat ovat aktiivisia kaikkina vuodenaikoina, mutta viime kesän poikkeuksellinen kuumuus sai ne, kuten monet ihmisetkin, makoilemaan ja ottamaan rennommin.
Pandojen saamana hoitoonkin vuodenajat vaikuttavat.
– Talvella ne syövät paljon enemmän bambun runkoa ja siihen kuluu enemmän aikaa, lajikkeita tarvitaan useampia. Kesällä ne syövät enemmän nuorempia oksia ja lehtiä paljon. Sotkun määrä tarhassakin muuttuu sen mukaan, mitä osia bambusta syödään.
Vuosi sitten lauantaina Pandatalo avattiin yleisölle ja kuukautta aiemmin saapuneet pandat pääsivät ulos telmimään.
– Se on jäänyt tähtihetkenä mieleen, kun ne pääsivät karanteenista lumeen telmimään. Myös molempien synttärit ovat jääneet mieleen, Palmroth kertoo.
Uusimmat
-
22:25
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
Lataa lisää