Opiskelijoiden jokasyksyinen kysyntäpiikki vuokra-asuntomarkkinoilla tasaantuisi, jos korkeakoulut ottaisivat uusia opiskelijoita kahdesti vuodessa.
Katso, millaisia vuokra-asuntoja nyt on tarjollaJokakoti.fistä.
Opiskelijoiden havitellessa asuntoa samanaikaisesti kodittomia opiskelijoita joudutaan majoittamaan väliaikaisesti jopa jumppasalien lattioille.
Jos hallituksessa tehtävä opiskelijavalinnan uudistus etenee nopeasti, muutos asunto-ongelmassa saattaa näkyä jo tulevana syksynä. Tämä edellyttäisi sitä, että osa opiskelijoista aloittaisi opintonsa tammikuussa 2011. Vuokraturvan mukaan uusi järjestely on todennäköisesti helpompaa järjestää oppilaitoskohtaisesti.
Syitä porrastamiseen on monia. Korkeakoulumaailma on muuttunut, eivätkä käytännöt vastaa enää opiskelijoiden elämätilanteita ja tarpeita. Ylioppilaaksi ei esimerkiksi valmistuta enää pelkästään keväisin.
- Korkeakoulun aloittaminen keväällä palvelisi syksyllä valmistuneita ja armeijasta palaavia, kertoo Vuokraturvan Timo Metsola.
Toinen syy uudistustarpeelle on nuorisotyöttömyyden kasvu. Porrastuksella tavoitellaan myös valmistumista nykyistä nuorempana.
Hallitus on toiminut korkeakoulujen opiskelijavalinnan uudistamisessa opetusministeri Henna Virkkusen johdolla. Opiskelujen aloituksen porrastamista ovat Virkkusen lisäksi kannattaneet myös asuntoministeri Jan Vapaavuori ja pääministeri Matti Vanhanen.
(MTV3)
Katso, millaisia vuokra-asuntoja nyt on tarjollaJokakoti.fistä.
Uusimmat
-
06:05
Eduskuntatalon puhdistuksen määrä valmistua tänään
-
06:05
Kriisi Lähi-idässä voi tulla koronlaskujen tielle – tämä asuntovelallisen kannattaa tietää
-
05:59
Bosnia-Hertsegovinan tulvissa kuollut jo yli 20 ihmistä – uusia evakuoitumismääräyksiä annettu
-
05:46
FBI ottanut kiinni vaalipäivälle terrori-iskua suunnitelleen miehen: Mukana alaikäinen rikoskumppani
-
05:37
Kiistelty työmarkkinauudistus tänään eduskunnan käsittelyyn
-
05:30
Aino-Kaisa Saarisen väitteistä kriisipalaveri – Krista Pärmäkoski paljastaa nyt jäätävän hetken MM-kisoissa: ”Mitä helvettiä!”
-
05:30
Tässä on Vendi: "Viaton ja suloinen lapsi, joka ansaitsee oikeutta" – Valkeakosken raiskausmurhan uhrin omaisille kerätään varoja
-
05:28
Lähipäivät ovat täynnä tuulta ja sadetta
-
05:22
Yhdysvalloissa osa republikaaneista toivoo Trumpin häviötä: “Harris on loistava vaihtoehto”
-
05:06
Israel pommittanut taas Beirutia – MTV seuraa
-
02:01
Kaksi yliopistoa Suomesta ylsi maailmaan yliopistojen 200 parhaan listalle – Pohjoismaiden paras sijalla 49
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
23:51
Turun puukottajan aikeena oli puukottaa mahdollisimman monta, kunnes oli "alkanut tuntua liian pahalta" – motiivina viha
-
23:35
Attendo-pomo valtavista vähennysaikeista: "Moni tuntee oikeutetusti vihaa" – karmea tieto vanhusten hoivajonosta
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
Lataa lisää