Vuoden 2008 uutistapahtumat meillä ja maailmalla

Häirintäkohu velloi eduskunnassa

Tammikuussa eduskunnan teettämä tutkimus henkilökuntansa kokemasta seksuaalisestä häirinnästä tuli julkisuuteen. Tutkimuksen mukaan kymmenet työntekijät olivat kokeneet häirintää. Helsingin Sanomat ryhtyi tutkimaan asiaa ja nimesi artikkelissaan seitsemän mieskansanedustajaa, joita naiset moittivat sopimattomasta käytöksestä.

Kaikki kirjoituksessa nimetyt seitsemän kansanedustajaa ryhtyivät maaliskuun puoliväliin mennessä jatkotoimiin. Kaksi ahdistelijaksi leimattua tekivät tutkintapyynnön poliisille. Joulukuussa Helsingin Sanomat sai syytteen kirjoittamastaan jutusta, kun syyttäjä päätti nostaa syytteen törkeästä kunnianloukkauksesta neljälle lehden toimittajalle.

Seksiviestit johtivat ulkoministerin vaihtoon

Maaliskuun alussa eroottinen tanssijatar Johanna Tukiainen kertoi Hymy-lehdessä, että hän on saanut ulkoministeri Ilkka Kanervalta 200 tekstiviestiä. Kanervan virkakännykästä lähtöisin olleet tekstarit olivat sisällöltään hyvinkin vihjailevia yksityisestä puutarhan hoidosta alusvaatetiedusteluihin. Kanerva myönsi viestit, mutta väitti niiden koskeneen vain työasioita.

Lopulta 14. maaliskuuta ulkoministeri nöyrtyi ja piti dramaattisen puheen. Hymy-lehti julkaisi huhtikuussa 24 Kanervan Tukiaiselle lähettämää tekstiviestiä. Pian kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ilmoitti, ettei Kanerva voi jatkaa ulkoministerinä, ja pyysi europarlamentaarikko Alexander Stubbia Suomen uudeksi ulkoministeriksi.

Malagan bussiturma kosketti suomalaisia

Espanjassa Malagassa sattunut bussionnettomuus järkytti suomalaisia huhtikuussa. Lähes viittäkymmentä suomalaista turistia kuljettanut bussi joutui vakavaan onnettomuuteen Fuengirolan ja Torremolinoksen välillä, kun vastaan tullut maastoauto törmäsi bussiin. Surmansa sai yhdeksän suomalaista, joista yksi oli 7-vuotias pikkutyttö. Maasturin kuljettaja kaahasi alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän sai onnettomuudessa vain lieviä vammoja. Onnettomuuden jälkeen Espanjassa viriteltiin laajaa keskustelua maan holtittomasta liikennekulttuurista, jonka myönnettiin olevan kaikin tavoin piittaamatonta.

Hevillä voi myös hävitä

Toukokuiseen perinteeseen kuuluu Eurovision laulukilpailu, joka järjestettiin tällä kertaa Serbian pääkaupungissa Belgradissa. Suomen kansa halusi lähettää kisoihin jälleen heviä, joten Euroviisujen mainetta ja kunniaa lähti tavoittelemaan Teräsbetoni edustussävelmällään "Missä miehet ratsastaa". Hyvin menneen karsinnan, vedonlyöntitoimistojen veikkausten ja fanien hehkutuksen jälkeen Teräsbetonin 22. sija oli selvä pettymys.

Maitojauheskandaali vei tuhansia sairaalaan

Kiinassa vauvoille syötettävässä Sanlu Groupin valmistamassa maitojauheessa havaittiin elokuussa melamiinia. Melamiini aiheutti munuaiskivien muodostumisen äidinmaidonvastiketta saaneille lapsille. Kymmenettuhannet kiinalaislapset ovat sairastuneet maitojauheen vuoksi. Neljä lasta on kuollut melamiinimyrkytykseen. Melamiinia on löydetty useiden valmistajien maitopulveria sisältävistä äidinmaidonvastikkeista ja muista tuotemerkeistä. Melamiinia sisältäviä maitotuotteita oli viety myös moniin kehitysmaihin. Melamiinia on löydetty elintarvikkeista myös Yhdysvalloissa Nestlén ja Bristol-Myers Squibbin äidinmaidonvastikkeista.

Olympiasoihdulla tuskien taival

Elokuussa järjestetyt Pekigin kesäolympialaiset olivat kaikkien aikojen suurimmat ja kalleimmat. Kiina sai kisoista paljon kehuja, mutta ihmisoikeusasiat piilotettiin juhlahumun taakse. Ranska väläytti jo olympiaboikottiakin ihmisoikeuskysymysten vuoksi ja asiasta käytiin keskustelua Euroopan parlamentissa.

Tiibet-kysymys kiristyi maaliskuun puolivälissä, kun Kiinan turvallisuusjoukot hajottivat kyynelkaasulla tiibetiläsimunkkien kulkueen. Mellakat alkoivat ja Kiina syytti levottomuuksista Dalai Lamaa. Mielenosoittajat eri puolilla maailmaa häiritsivät olympiasoihdun matkaa vastalauseena Kiinan toimille Tiibetissä. Esimerkiksi Pariisissa olympiasoihtu sammui kolme kertaa. Kun kisat Pekingissä lopulta alkoivat, mellakoita tai kisaboikotteja ei kuitenkaan tullut.

Suomalaiset kantoivat mitaleita Pekingistä

Pekingin olympialaisissa rikottiin monia ennätyksiä. Kaikkiaan 204 maata osallistui kisoihin, mikä oli suurin määrä kautta aikain. Yhteensä 87 maata kirjoitti nimensä mitalitaulukkoon, mikä sekin oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Suomen olympiajoukkue saavutti mitalitavoitteen ja nappasi neljä mitalia, joista yksi oli kulta, yksi hopea ja kaksi pronssia. Satu Mäkelä-Nummela ampui trapissä kultaa, ja samana päivänä Henri Häkkinen laukoi pronssia ilmakiväärissä. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki toi pronssia, ja hopeamitalin kahmaisivat soutajat Sanna Stén ja Minna Nieminen, joiden ilo hopeamitalista sai monelle tv-katsojalle kyyneleet silmiin.

Heti olympialaisten jälkeen syyskuussa Pekingin valloittivat paralympialaisurheilijat. Suomen mitalisaldo Pekingin paralympialaisista oli kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Kultamitalit kaulassaan kotiin tulivat Leo-Pekka Tähti ratakelauksen sadalta metriltä ja Markku Niinimäki keihäänheitosta. Tähti otti vielä pronssia ratakelauksen kahdella sadalla metrillä ja Niinimäki kahmaisi hopean kuulantyönnössä. Muita paralympiamitalisteja olivat judoka Jani Kallunki pronssillaan ja tandempyöräilyn maantieajon hopeamitalistit Jarmo Ollanketo ja Marko Törmänen.

Kauhajoen musta tiistai

Syyskuun 23. päivä Kauhajoella tapahtui painajainen, joka lamautti Suomen ja järkytti eri puolilla maailmaa. Kaikkiaan 11 ihmistä sai surmansa ampumatragediassa Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksella. Ampuja oli 22-vuotias koulun opiskelija Matti Saari, joka avasi tulen aamupäivällä koululuokassa. Yhdeksän kuolleista oli Saaren opiskelutovereita ja yksi miesopettaja. Ampuja itse menehtyi myöhemmin iltapäivällä itse aiheuttamiinsa vammoihin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Poliisi haastatteli Saarta koulusurmia edeltävänä päivänä tämän ammuntaa ampumaradalla esittävän YouTube-videonsa vuoksi. Haastattelun ei kuitenkaan katsottu antavan aihetta aseen tai sen hallussapitoluvan epäämiseen. Joulukuussa syyttäjä ilmoitti, että poliisia epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun Saari sai pitää aseensa. Asian ratkaissut rikoskomisario on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Lapin Kansan päätoimittajavalinnat kohauttivat

Mediamaailmassa tapahtunut uutinen nostatti syys-lokakuussa Suomessa kipakkaa keskustelua seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksista. Journalisti-lehden päätoimittaja Johanna Korhonen nimitettiin syyskuussa sanomalehti Lapin Kansan päätoimittajaksi. Lokakuussa työnantaja Alma Media purki työsopimuksen luottamuspulan vuoksi. Johanna Korhonen kuitenkin oli sitä mieltä, että työsuhteen purkamisen todellisena syynä oli hänen perhesuhteensa, sillä hän elää naisen kanssa. Tapauksen tiimoilta nähtiin ja koettiin useita julkisia reaktioita. Oikeus ratkaisee aikanaan, oliko potkujen todellisena syynä luottamuspula vai seksuaalinen suuntautuminen.

"The change will come"

Barack Obama

Yhdysvalloissa monet toivovat vuoden 2008 muodostuvan paremman huomisen kivijalaksi. Presidentti George Bushin valtakauden jälkeen maan johtoon valittiin 4. marraskuuta demokraattien presidenttiehdokas, Illinoisin osavaltion nuroempi senaattori Barack Obama. Hänen matkansa Valkoiseen taloon sinetöityi 53 prosentin kannatuksella. Vastaehdokas, republikaanien John McCain kahmi äänistä 46 prosenttia. Yhdysvalloissa Obaman kannattajat olivat sekaisin; maa sai demokraattijohtajan ja historiansa ensimmäisen mustan presidentin. Presidentinvaalien äänestysvilkkaus nousi ennätyslukemiin, yli 64 prosenttiin. Obama astuu virkaansa 20. tammikuuta.

Mumbain iskut tulehduttivat Intian ja Pakistanin välit

Yksi tämän vuoden synkimmistä kansainvälisistä uutisista tuli Intiasta. Marraskuun 26. päivä ääri-islamilainen ryhmittymä teki kymmenen erillistä iskua Intian talouselämän keskukseen Mumbaihin. Iskut kohdistuivat muun muassa Mumbain rautatieasemalle, kahteen ulkomaalaisten suosimaan luksushotelliin, Taj Mahaliin ja Oberoihin, ja kuuluisaan kahvilaan. Hyökkääjien kerrottiin etsineen etenkin brittejä ja yhdysvaltalaisia. Lisäksi terroristit tunkeutuivat juutalaisten kulttuurikeskukseen, ottivat panttivankeja ja lopulta surmasivat heistä osan. Mumbain kaksi päivää kestäneissä terrori-iskuissa ja tulitaisteluissa kuoli lähes 200 ihmistä ja 300 loukkaantui. Loukkaantuneiden joukossa oli yksi suomalainen. Iskut kiristivät myös Intian ja Pakistanin johtajien välit äärimmilleen ja keskinäinen syyttely alkoi.

Helsingissä massiivinen ulkoministeritapahtuma

Suomi pääsi joulukuun alussa pariksi päiväksi maailman huomion keskipisteeseen, kun Etyj-kokous valtasi Helsingin. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön kokous keräsi Helsingin Messukeskukseen noin 50 ulkoministeriä. Se oli suurin Suomessa koskaan järjestetty diplomaattinen tapahtuma. Kaksipäiväiseen kokoukseen kohdistui monenlaisia paineita. Etyj päättyi kuitenkin suppein tuloksin.

Talous synkkenee myös Suomessa

Joulukuussa Suomen Pankki julkisti ennusteen, jonka mukaan Suomen talouden näkymät olivat heikentyneet nopeasti. Esimerkiksi työttömien määrän ennustettiin kasvavan Suomessa reippaasti kahtena seuraavana vuonna. Joulukuun puolessa välissä valtiovarainministeriö ilmoitti pitävänsä talousnäkymiä niin epäselvinä, ettei anna tarkkaa ennustetta ensi vuodelle. Talouskriisi juontaa juurensa viime vuonna Yhdysvalloissa alkaneeseen asuntomarkkinoiden lainakriisiin. Tänä vuonna korkeat öljynhinnat johtivat maailmanlaajuiseen inflaatioon sekä kuljetuskustannusten ja ruoan hinnan nousuun. Syyskuun puolivälissä Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmä meni paniikkiin, kun investointipankki Lehman Brothers ilmoitti hakeutuvansa konkurssiin asuntoluottokriisin uuvuttamana.

Meidän Martti sai vihdoin Nobelin!

Presidentti Martti Ahtisaari kiittää Norjan Nobel-komitean puheenjohtajaa rauhanpalkinnosta

Nobelin rauhanpalkinto -seremonia oli tänä vuonna suomalaisille erityisen tärkeä ja juhlallinen tilaisuus, kun presidentti Martti Ahtisaari ensimmäisenä suomalaisena vastaanotti henkilökohtaisen Nobelin rauhanpalkinnon joulukuun 10. päivä Norjassa. Palkinnon perusteluina oli Ahtisaaren panos Kosovossa, Indonesiassa ja Irakissa. Pitkän uransa aikana hän on toiminut useiden konfliktien välittäjänä ja rauhanhierojana. Juhlapuheessaan rauhannobelisti korosti, että rauha on tahdon asia ja kaikki konfliktit voidaan ratkaista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat