Hautajaisissa tulisi sallia kaikenlaiset tunteet, sekä iloiset että surulliset.
– Toisinaan hautajaistestamentin tehneet ihmiset toivovat iloisia hautajaisia, Haagan seurakunnan kirkkoherra Marja Heltelä sanoo.
Toivetta on hyvä yrittää kunnioittaa, mutta ihmiset eivät voi tukahduttaa surullisiakaan tunteita. Heltelä kertoo esimerkin erään edesmenneen merimiehen hautajaisista.
– Sukulaiset tiesivät, että mies oli halunnut iloiset hautajaiset. Kappelissa laulettiin iloisia merimieslauluja ja yritettiin hymyillä arkun äärellä.
– Mutta kun kukaan ei päässyt itkemään itse hautajaisissa, sitä seuraava muistotilaisuus oli surullinen, vaikka jokaiselle surijalle oli varattu konjakkipullo, jotka merimies oli viimeisten vuosien aikana tuonut matkoiltaan. Kaikki alkoivat kyynelehtiä muistellessaan yhteisiä hetkiä.
Heltelä pitääkin tärkeänä, että hautajaisista ei yritetä väkisin vääntää pelkästään iloista tapahtumaa.
– Iloinen muistotilaisuus on kiva, mutta iloiset hautajaiset on monimutkaisempi juttu. Ensin täytyy olla sellainen tila, jossa kaikki kollektiivisesti pääsevät suremaan. Hautajaiset ovatkin siitä hieno hetki, että jokaisella on lupa itkeä. Ei Suomessa turhaan ole ennen ollut itkijänaisia, jotka oikein toivat sitä itkua esille.
– Eivät kaikki tietenkään ääneen ulvo tai huuda, mutta voi antaa kyynelien tulla ja kukkia laskiessa antaa äänen väristä tai olla vaikka mykkänä, jos ei pysty sanomaan mitään.
Heltelä vertaa tilannetta surullisessa asiassa ystävälle uskoutumiseen: ensin vähän väkisinkin itkettää, ja vasta kun sille antaa periksi, asiasta pystyy puhumaan.
– Jos hautajaisissa ei ensin itkettäisi, tuntuisi muistotilaisuudessa vähän absurdilta sellainen ”heh heh onpa hauskaa”-meininki. Mutta kun myös surulle on annettu tila, niin minun kokemukseni mukaan muistotilaisuuksissa on aina myös hauskoja hetkiä ihmisten kertoessa muistojaan esimerkiksi yhteisistä jouluista tai opiskeluajoista.