Voit pian tietää suomalaisravintoloiden hygieenisyyden astumatta edes sisään

Kuntien elintarvikevalvojien tekemät ravintoloiden ja elintarvikemyymälöiden tarkastustulokset saatetaan toukokuusta lukien myös kuluttajien tietoon. Uudistuksen taustalla on vuonna 2011 voimaan tullut elintarvikelain muutos.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Marina Häggman kertoo, että muuttuneen elintarvikelain mukaan myös kuluttajan tulee saada tietää ravintolan tai elintarvikkeita myyvän kaupan hygienian taso. Tämän vuoksi Evira alkaakin koordinoida Oiva-nimellä kulkevaa järjestelmää, jossa tarkastajien tekemät tulokset ilmoitetaan kuluttajille ensin internetissä ja myöhemmin myös toimipaikkojen ovissa.

– Oiva-järjestelmä kertoo, miten laissa asetettuja säännöksiä elintarvikkeiden turvallisuudesta noudatetaan. Siinä tarkastellaan esimerkiksi ruoka-aineiden oikeita säilytyslämpötiloja, allergeeneja, pakkausmerkintöjä sekä uusissa toimipaikoissa myös omavalvontaa.

Toisinaan tarkastuksissa paneudutaan myös esimerkiksi työntekijöiden vaatteiden puhtauteen sekä seinien ja rakenteiden puhtauteen.

Oivallinen, hyvä, korjattavaa tai huono

Valvonnan tulokset ilmoitetaan Oiva-raportissa, jossa elintarviketurvallisuustasoa kuvataan hymynaama-symbolein. Mitä leveämpi on symbolin hymy, sitä paremmalla tolalla turvallisuusasiat ravintolassa tai myymälässä ovat. Hymynaamoja on neljä: oivallinen, hyvä, korjattavaa ja huono.

– Valtaosalle toimipaikoista tullaan antamaan hymyileviä hymynaamoja. Toki yksittäisiä tapauksia on, joissa joudutaan antamaan myös huonompia arvosanoja. Tällaisissa tapauksissa toimipaikassa on virheitä, jotka saattavat tuottaa turvallisuusriskin asiakkaalle, Häggman kertoo.

Monet yrittäjät saattavat Häggmanin mukaan pelätä jo etukäteen tarkastuksen tuloksia, ja paneutuvatkin näin ollen todennäköisemmin jo ennalta mahdollisten turvallisuusriskien korjaukseen.

Oiva-raportointi aloitetaan toukokuun alussa kaikissa kunnissa, ja raportteja alkaa ensin ilmestyä internetiin. Tarkastetut toimipaikat saavat ensin itse päättää, liimaavatko he tarkastuksesta tulleen hymynaaman oveen vai eivät.

– Emme osaa tarkalleen arvioida, koska kaikki myymälät ja ravintolat saadaan tarkastettua. Tulevaisuudessa Oiva-raportti on pakollinen myös oven vieressä.

Paula Koski / MTV3

Lue myös:

    Uusimmat